Journalistimummi

Arjen ilmiöistä isoäidin maalaisjärjellä.

Vastiketta Yle-verolle

Tämän elämänvaiheen iloihin kuuluu mahdollisuus kuunnella radiota silloin, kun huvittaa.

 

Ylen Radio 1 -kanavalla on aamusta iltaan hyvin toimitettuja puhe- ja musiikkiohjelmia: Ykkösaamu, Kalle Haatanen, Leikola ja Lähde, Julkinen sana, Tiedeykkönen, Kirjakerho, Kolmannen maailman puheenvuoroja, Riston valinta, Välilevyjä, Kantapöytä, Muistojen bulevardi ja niin edelleen.

Olen radiosukupolvea. Parhaisiin lapsuudenmuistoihini kuuluvat maanantai-illat, joina sain äidin kanssa kuunnella kuunnelmaa. Se alkoi aika pian kouluikään päästyäni ja jatkui enemmän tai vähemmän säännöllisesti aikuisuuden kynnykselle. Istuttiin hiljaa, tehtiin käsitöitä ja kuunneltiin.

On aika tyylikästä, että Yle on vuosikymmeniä kuljettanut kuunnelmaa maanantai-iltojen ohjelmistossaan.

On hienoa, että edes tällä kanavalla luotetaan ihmisen kykyyn keskittyä ja kuunnella monimutkaistakin asiaa ilman, että ohjelmaa muutaman minuutin välein ”kevennetään” panemalla levy soimaan. On tärkeää, että kuulijoita myös ärsytetään ja haastetaan ulos omista kuplistaan.

Ylen rahoitus on herättänyt aina intohimoja, onpa se sitten ollut nimeltään radiolupa, tv-maksu tai nykyinen Yle-vero. Ennen puhuttivat pinnarit, nyt se, ettei maksuvelvollisuus liity mitenkään ohjelmien kuunteluun tai katseluun. Ylen uutisten ympärillä viime viikkoina velloneen kohun aikana on kysytty, onko eduskunnan päättämällä verolla rahoitettu media oikeasti riippumaton.  Perustellusti voi myös kysyä Ylen ja tilaajilta ja ilmoittajilta rahoituksensa keräävän kaupallisen median kilpailuasetelmien perään.

Median kuluttajana suhteutan maksamani Yle-veron siihen, mitä muun median annista vapaaehtoisesti maksan. Siinä vertailussa pakko ei ärsytä eikä vero tunnu isolta. Jo minulle mieluisimman radiokanavan anti riittää verolle vastikkeeksi. Uutisten seurantaa en pelkän Ylen varaan jättäisi.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
19.10.2019