Matkan päästä

Viikko Virossa

Viikko Virossa

Kun opiskelee venäjää yliopistossa, ei uskoisi opintojen puolesta päätyvänsä ensimmäisenä Viroon. Korona, Ukrainan sota ja korkeakoulujen välisen yhteistyön jäädyttäminen varmistivat kuitenkin sen, ettei perinteinen vaihtojakso Tverin yliopistossa toteutunut vuosikurssini osalta.

Kun meille muutama kuukausi sitten tarjottiin mahdollisuutta kuitata kieliharjoittelu viiden päivän intensiivikurssilla Virossa, nauroin ääneen. Ensinnäkin, eiköhän tämäkin reissu peruta aivan viimeisellä minuutilla. Toisekseen, mitä virolaiset voivat opettaa meille venäjän kielestä?

Niin kuitenkin kävi, että löysin itseni nousemasta laivaan ja ottamasta taksin keskustassa sijaitsevalle hotellille, varmuuden vuoksi. Nihkeästä alkuasenteestani huolimatta huomasin oppivani uutta ja nauttivani olostani.

Venäjän kielellä on Virossa vankempi asema kuin voisi äkkiseltään luulla. Venäjä on maan kolmanneksi puhutuin kieli viron ja englannin jälkeen.

Kuten Suomessakin, venäjää puhutaan itärajalla selvästi muuta maata enemmän. Jo ensimmäisellä luennolla kuitenkin kerrottiin, että tallinnalaisistakin noin 50 prosenttia osaa puhua venäjää ainakin hieman. Osa ei tosin halua käyttää kieltä heikon taitotason vuoksi tai poliittisista syistä.

Reissun kaksi viimeistä päivää vietimmekin Narvassa, jossa venäjän kielen puhuminen oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Ajatukseni aivan Venäjän naapurissa sijaitsevasta kaupungista olivat kolkon neuvostoliittolaiset, mutta Narva yllätti kauneudellaan. Kaupunki on kunnostanut vanhoja talojaan aktiivisesti, ja asukkaat ovat ottaneet suomalaiset venäjänopiskelijat vastaan sydämellisesti.

Olemme tietysti tehneet matkalla muutakin kuin opiskelleet. Vanhankaupungin ravintolat ja vironkieliset katukyltit ovat tulleet tutuiksi, ja pääsimmepä käymään Suomen Tallinnan suurlähetystössäkin, jonka parvekkeelta yllä oleva kuva on otettu. "Intensiivikurssi Virossa" saattaa kuulostaa joidenkin korvaan koodinimeltä ryyppyreissulle, mutta meillä ei ole ollut aikaa juosta halvan viinan perässä – ainakaan usein. Luennoillekin on herättävä.

Toki reissuumme on kuulunut myös politiikkaa. Luennoilla on keskusteltu venäläiskanavien sulkemisesta lännessä, ja vierailu suurlähetystöön avasi silmiä kielitaidon tarpeellisuudelle politiikassa. Suosikkihetkeni oli kuitenkin se, kun vilkutimme Narva-joen yli venäläisille turisteille, ja he vilkuttivat takaisin. Jos vain kansainvälisen politiikan hoito olisi yhtä helppoa!

Erikoista kyllä, olen tuntenut oloni matkustaessa yllättävän kodikkaaksi. Kun vierailee paikassa, jossa ei ole aiemmin käynyt, ei koe paineita sopeutua samaan tapaan kuin esimerkiksi muuttaessa. Korona- ja sota-ajan keskellä on ollut myös tärkeää tavata muita venäjän kielen harrastajia, jotka ovat sodan vuoksi kyseenalaistaneet tahtonsa olla kytköksissä kieleen. On ollut tärkeää tajuta, ettei ole epävarmuuksiensa kanssa yksin.

Nyt toiseksi viimeisen päivän iltana tuntuu, etten haluaisikaan palata vielä. Että vielä olisi liian monet maisemat katsomatta, pelmenit syömättä ja naurut nauramatta. Silti matka kaikessa lyhyydessäänkin on kirkastanut sen, että Suomessa on hyvä asua. Että on etuoikeutettua saada itse päättää, miten paljon perehtyy itänaapurin menoon. Että voi kirjoittaa olevansa sotaa vastaan joutumatta pelkäämään seurauksia.

Terveiset siis sinne Suomeen täältä Itämeren toiselta rannalta! Tulen pian takaisin. Viikon Viron matkan jälkeen voin todeta matkakuumeeni parantuneen – toistaiseksi.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
26.05.2022

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://www.ylakarjala.fi/