Jutelmia

Ajattelemattomia ajatuksia nuoren näkökulmasta.

Voiko varakas ymmärtää rahan asemaa?

Voiko varakas ymmärtää rahan asemaa?


Näin eräänä yönä unta, jossa minusta tuli kerralla yllättäen maailman rikkain ihminen. Uni ei ollut kiva. En pystynyt sisäistämään vaurauttani, stressasin ja rahani tipahtelivat koko ajan hyppysistäni sinne tänne. Joku saattaisi tulkita unen syvempiä merkityksiä, mutta minä haluan nyt kirjoittaa siitä itsestään: rahasta.

Tänään juttelimme ystäväni kanssa lottovoitoista. Siitä, mitä tapahtuu sellaisen osuessa kohdalle. Arki menee uusiksi ja ihmisten suhtautuminen muuttuu. Ihan vain siksi, että sattuu raaputtamaan onnekkaan kupongin. Rahan takia.

Räp-artisti Pyhimystä siteeraten: "Raha on vain konventio, pankit laskukaavoja. Niin enemmän kuin onnea, me arvostetaan taaloja." Useat lapset ja nuoret haaveilevat hyväpalkkaisesta työstä. Monia opiskelemaan kirvoittaa mammona eikä intohimo. Tylsää, mutta ymmärrettävää.

Yleisesti ajatellaan köyhien voivan huonosti niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Ei ole tarpeeksi rahaa lääkkeisiin, harrastuksiin tai terveelliseen ruokaan. Keho kärsii ja mieli kuormittuu, kun täytyy alituiseen huolehtia, kuinka pärjää. Valitettavasti tämä pitää usein paikkansa.

Yksi ystäväni kerran totesi, että jos voisi muuttaa yhden asian elämässään, hän poistaisi itseltään ja perheeltään rahahuolet loppuiäksi. Liikutuin vähän. Pärjääminen ei ole itsestäänselvyys. Pärjääminen ei yhteiskunnassamme ole mahdollista, jos ei ole rahaa. Sitä on vaikeaa ymmärtää ennen kuin sen itse todistaa.

Minun on helppoa suunnitella askeettista opiskelijaelämää. Elämää, jossa teen sitä, mikä tuntuu hyvältä välittämättä taloudellisista rajoitteista. En kaipaa luksusta. En tietenkään, sillä elämäni on tähän asti moniin muihin verrattuna ollut varsin yltäkylläistä. En tiedä, miltä köyhyys tuntuu.

Rikkaudet voivat stressata. Raha muuttaa arkea ja ihmisten suhtautumista. Raha tuo myös paljon varmuutta ja valtaa. On tärkeää muistaa, että kaikkien elämä ei ole varmaa, eikä jokaisella ole tarpeeksi vapautta ja valinnanvaraa. Rahan takia.

Siitä huolimatta en tavoittele hyväpalkkaista ammattia tai vaurautta. En millään tahtoisi myöntyä järjestelmään, jossa rahalla on näin valtava merkitys. Ja toisaalta minunkin voisi olla hyvä vihdoin kokea aitoa huolta talousasioista. Saada kosketusta jättimäiseen yhteiskunnalliseen ongelmaan. Emme voi korjata sitä, mistä emme tiedä. Harmillisen usein eniten kärsivien ääntä ei kuulla.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
29.05.2020