Matkan päästä

Muuttomyllerryksessä painivan opiskelijan havaintoja elämästä

Vuosi myöhemmin

Vuosi myöhemmin

Olen nyt ollut vuoden verran virallisesti joensuulainen. Blogini alkuperäinen teema olikin muutto ja uuteen arkeen sopeutuminen. On siis tilannekatsauksen aika.

Ehkä aloitan opinnoista. Olen suorittanut 13 kurssia ja 52 opintopistettä. Puhun venäjää paremmin kuin ennen, enkä enää koe jatkuvaa alemmuuskompleksia kaksikielisten kavereideni seurassa. Tiedän ettei kielen käyttämiseen tule jatkuvasti tilaisuuksia, ja siksi vähäisetkin tilaisuudet kannattaa jännityksestä huolimatta hyödyntää. Teen virheitä, mutta pääsen niistä yli.

Olen muuttanut keskustasta Niinivaaralle. Asuntoni ilme on asettunut uomiinsa, ja huomaan olevani yllättävän tarkka sen järjestyksestä. Kirjojen pitää olla suorissa riveissä ja astioiden loogisessa järjestyksessä. En olisi muuttaessani myöskään uskonut, miten paljon tulisin vielä nauttimaan siivoamisesta.

Kun saavuin Joensuuhun, olin epävarma mutta toiveikas, innoissani ja kauhuissani tulevasta. Olin ennen muuttoani monta kertaa kuvitellut, miltä tuntuisi nousta junaan ja astua oman asunnon ovesta sisään.

Mielikuvissani kaikki oli aina kovin dramaattista. Vanhemmat heiluttaisivat valkoisia liinoja asemalaiturilla ja uusien opiskelijakavereiden kanssa käytäisiin ensimmäisestä illasta lähtien syvällisiä keskusteluja yhteiskunnasta ja universumista. Todellisuudessa ensimmäiset viikot yliopistossa olivat niin kiireisiä, että suurimman osan ajasta vain odotin sitä, että pääsisin hetkeksi levähtämään.

Olin myös stressaantunut kaverisuhteista. Oli kauheaa huomata etääntyvänsä vanhoista kavereista, samalla kun ei ole vielä kunnolla tutustunut uusiin. Nykyään osaan jo paremmin ajatella, että muuttuvat kaverisuhteet ovat osa elämää. Minun ei tarvitse olla kaikkea kaikille.

En vieläkään täysin koe, että olen siellä missä pitäisi. Ehkä korona teki tepposensa, tai sitten oma yliajatteluni. Olen kuitenkin selvästi enemmän kotonani kuin vuosi sitten, joten ainakin suunta on oikea.

Nostan siis hattua sille tytölle, joka sotki kaupunginkirjaston yliopiston kirjastoon - ja lainasi kirjan lopulta tuplana. Se tyttö eksyi kauppareissulla ja meni kädet täristen uusiin tapahtumiin.

Mitä sitten sanoisin ensimmäisen vuoden opiskelijalle, joka on vielä kaiken uuden ja jännittävän edessä? Varmaan jotain niinkin ilmeistä, että kaikki järjestyy kyllä. Saattaisin marttyyrimaisesti myös muistuttaa, että minunkin vuosikurssini selvisi, vaikka opiskelimme koko vuoden Zoomissa.

Ennen kaikkea kai haluaisin sanoa, että vaikka mikään ei juuri nyt näyttäisi käyvän järkeen, palaset loksahtelevat hitaasti paikoilleen. Uusi asunto alkaa tuntua kodilta, kurssilaiset kavereilta ja syke sopuisalta. Ennen pitkää huomaa itse olevansa se, jonka puoleen muuttomyllerryksessä painivat fuksit kääntyvät.

 

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
25.09.2021

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://www.ylakarjala.fi/