Matkan päästä: Elämää suurempi ystävyys
Tunnustetaan heti alkuun, etten ole mikään suuri ystävänpäivän fani. Sydän-, nalle- ja ruusukuvasto ei saa minua ajattelemaan ystävyyden voimaa, vaan sitä, miten naurettavan kaupallista kaikki nykyään on. Ystävänpäiväkorteista toki ilahdun, mutta sitä suuremmat huomionosoitukset tuntuvat tarpeettomilta. Suklaan tai kukkien ostamisella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, paljonko välitän ystävistäni tai potentiaalisista heiloistani.
Olen kuitenkin iloinen, että 14. helmikuuta on ristitty Suomessa ystävänpäiväksi. Englanninkielinen nimi Valentine's Day viittaa rakastavaisten juhlaan, mutta romanttista rakkautta nostetaan mielestäni jo muutenkin tarpeeksi jalustalle.
Sen sijaan ystävyyssuhteita harvoin juhlistetaan kovin näkyvästi. Niitä ajatellaan helposti itsestäänselvyyksinä, vaikka todellisuudessa hyvien ystävien löytäminen ja säilyttäminen vaatii aktiivista yhteydenpitoa. Ystävyyssuhteissakin pitää olla valmis kertomaan tunteistaan, riitelemään ja tekemään kompromisseja.
Toisen ihmisen vihaaminen on verrattain helppoa. Ei tarvitse kuin ajatella hänestä pahaa ja olla kuuntelematta mahdollisia vastaväitteitä. Toisen ihmisen rakastaminen vaatii sen sijaan loputtomasti kärsivällisyyttä. On osattava päästää irti siitä, mitä toivoisi toisen olevan ja kohdattava hänet sellaisena kuin hän on.
Sama pätee ystävyyteen. Voin myöntää, etten olisi uskonut läheskään kaikista ystävistäni ensitapaamisten perusteella, että pitäisimme yhteyttä vielä vuosienkin jälkeen. Alkuun ärsyttävä tai ajatusmaailmaltaan erilainen tyyppi onkin saattanut osoittautua juhlien tai koululuokan kiinnostavimmaksi ihmiseksi.
Parisuhteissa on se ikävä puoli, että yhden ihmisen odotetaan täyttävän kaikki tarpeet. Sen sijaan ystävyyksissä on sijaa monenlaisille suhteille: harrastuskavereille, sydänystäville ja opiskelukavereille. Alakoulussa kavereita laitettiin paremmuusasteikolle, ja parhaan ystävän paikka oli korkealla muiden yläpuolella. Nykyään ymmärrämme, ettei erilaisia ystävyyksiä tarvitse arvottaa samoilla tavoilla.
Moni voisi väittää, että ystävyys perustuu elämäntilanteiden samanlaisuuteen. Minä olen eri mieltä.
Moni ystävyys toki lähtee esimerkiksi yhteisestä työ- tai asuinpaikasta. Yhteys perustuu siihen, että puheenaiheita ja mahdollisuuksia nähdä syötetään valmiina. Työstressistä on luonnollisinta tilittää tietenkin kollegalle, ja vain samassa kaupungissa asuva ystävä pääsee ex tempore -lounaalle.
Parhaat ystävyydet kasvavat elämäntilanteiden yli. Hyvät ystävät muistavat kysellä perään silloinkin, kun muu arki painaa päälle. He jaksavat matkustaa tuntikausia yhden yhteisen viikonlopun vuoksi. Heistä on kasvanut vuosien varrella ihmisiä, joihin luotan kuin perheenjäseniin.
Joskus ystävyys päättyy. Se on usein surullista, mutta sen ei tarvitse olla. Suhteen päättyminen ei tee tyhjäksi niitä muistoja, joita yhdessä on luotu. Lyhytkin ystävyys voi olla merkityksellinen, eivätkä kaverierotkaan ole aina lopullisia.
En tiedä, olenko oikeasti sellainen ihminen, millainen minusta tulee ystävieni seurassa. Onko sillä väliä? Ystävieni seurassa saan olla ihminen, jollainen haluan olla. He saavat minusta esiin puolia, jotka uskon jo kauan sitten haudanneeni.
Ystäväni ovat pelastaneet minut useammin kuin tietävätkään. Vaikka harva ystäväni on konkreettisesti pelastanut minut pulasta, ovat he tehneet jotain tärkeämpää. He ovat palauttaneet hymyn kasvoilleni ja toivon ajatuksiini silloin, kun olen elänyt sumussa.
Ikävöin ystäviäni joka päivä. On jatkuvasti vähän sellainen olo, että ilman heitä olen väärässä paikassa. Se on silti pieni hinta siitä, että on niin suurta iloa tuova asia tässä kaoottisessa maailmassa.
