Jutelmia

Ajattelemattomia ajatuksia nuoren näkökulmasta.

Yksinäisyys ei ole oma valinta

Yksinäisyys ei ole oma valinta

Minä tiedän, miltä yksinäisyys tuntuu, vaikka en ole koskaan ollut yksin. Ja niin tietää moni muukin. Toisaalta muistan myös sen pakahduttavan onnen, jonka kokee nähdessään vihdoin kaiken rakkauden ympärillään.

Yksinäisyys on tunne, eivätkä olosuhteet välttämättä voi ehkäistä sitä. Yleensä se hiipi luokse salakavalasti yllättäen ja yrittää musertaa.

Kuka tahansa on altis yksinäisyydelle. Joka viides suomalaislapsi kokee olevansa yksin, ja 30 prosenttia heistä allekirjoittaa saman ajatuksen vielä aikuisena. Miehet ovat naisia suuremmassa riskiryhmässä. Usein virheellisesti oletetaan, etteivät pojat kaipaa läheisiä ystävyyssuhteita. Vanhusten keskuudessa esiintyy valtavasti yksinäisyyttä. Lähes kaikki mielenterveysongelmat saavat meidät kuvittelemaan olevamme väärin ymmärrettyjä ja ainoita ajatustemme kanssa.

Yksinäisyyden periytyvyys on tutkitusti todistettu. Vaikka tietynlainen ujous ja sosiaalinen epävarmuuskin voivat kulkea geeneissä, suurin merkitys on kasvuympäristöllä. Lapsi tarvitsee ihmissuhteissa toimimisesta esimerkin.

Väitän yhteiskunnallammekin olevan paljon osuutta asiaan, sillä yhtä lailla monet ulospäinsuuntautuneet ja itsevarmat tyypit kokevat yksinäisyyttä. Usein emme viitsi ”vaivata” toisia kutsumalla heitä lenkkeilyseuraksi tai brunssille. Saatamme ajatella, että muilla on kaikenlaista tärkeämpää tekemistä ja parempaa seuraa. Suomalaisessa kulttuurissa vallitsee myös edelleen vahvoja jäänteitä puhumattomuudesta ja itsekseen pärjäämisestä. Vaikka olisikin paljon ystäviä, heidän kanssaan ajatusten jakaminen ei välttämättä tunnu luontevalta.

Sosiaalisen asemamme rakentuminen on siis loppupeleissä aikamoista sattumaa. Toiset meistä syntyvät suuren suvun keskelle, joiltakin taas ei löydy tukihenkilöä edes omasta kodista. Lapsuutemme asettaa koko tulevaisuudellemme lähtökohdat. Toisinaan niistä ponnistaminen voi olla erittäin haastavaa. Olen äärettömän kiitollinen kaikista elämääni automaattisesti siunautuneista ihmisistä. He ovat vahvistaneet identiteettiäni sekä itsetuntoani, välittäneet ja opettaneet rakastamaan. Ilman heitä en olisi minä.

En tiedä, mikä ratkaisi globaalin yksinäisyysongelman. Ainakin voimme olla ystäviä toisillemme, suvaita kaikenlaisia persoonia ja kutsua yksinäiset vaikka illanistujaisiin tai ravintolaan lounastauolla. Jo päiväkoti-ikäisille opetetaan, että jokainen täytyy ottaa mukaan leikkiin. Säännön noudattaminen tuntuu olevan aikuisille paljon hankalampaa. Toisaalta ketään ei voi väkisin raahata ulos kodistaan. Varsinkaan, jos yksinäisyys ei näy päälle päin. Onnemme avaimet ovat lopulta omissa käsissämme, vaikkakin toisilla automaattisesti varmemmin kuin toisilla: uskalla häiritä muita, pyytää apua, puhua ja kysellä kuulumisia!

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
21.09.2019