Matkan päästä

Muuttomyllerryksessä painivan opiskelijan havaintoja elämästä

Ystävyydestä

Ystävyydestä

Mietin pitkään, mille aiheelle haluaisin tämänkertaisen blogitekstini omistaa. Koronavirus tai opiskelu – arkeni päätähdet – tuntuivat liian ilmeisiltä. Halusin kirjoittaa jostakin ilahduttavasta ja arvokkaasta.

Päätin siis kirjoittaa ystävyydestä.

Ja miksipä ei, vaikka 14.2. onkin vasta usean kuukauden päässä. Mielestäni ystävyys ansaitsee vuodesta enemmänkin kuin yhden muistopäivän. Helmikuunkin merkkipäivä on sitä paitsi jaettava romanttisen rakkauden kanssa.

En enää muista, miten lapsena ystävystyttiin. Kai sitä istui hiekkalaatikon reunalla, kunnes joku pyysi mukaan leikkimään piilosta. Tämä toistui joitakin kertoja, kunnes uusi tuttavuus pyysi kotiinsa juomaan mehua.

Lopulta alettiin tehdä yhteisiä suunnitelmia, joita aikuiset vähän pilasivat. Yökyläilyt loppuivat aina liian aikaisin, eikä sisiliskoa saanut ottaa yhteiseksi lemmikiksi.

Ihmettelen, miten minulla on voinut olla ystäviä läpi elämäni. Olin lapsena ujo ikäisteni seurassa, joten oma-aloitteisuudesta ei ainakaan ollut kyse. En tiedä, mistä ystävät ilmestyivät, mutta siinä ne vierellä olivat ja pysyivät, ainakin muutaman vuoden.

Vielä yläasteella ja lukiossakin yllätyin, kun sain uusia ystäviä. Ajattelin, että miksi ihmeessä noin hauskat ja mielenkiintoiset tyypit haluaisivat viettää aikaa minunlaiseni tylsimyksen kanssa. Kesti aikaa, ennen kuin uskalsin luottaa siihen, että voin olla täysin oma itseni uusien ystävieni kanssa.

Pienellä paikkakunnalla kasvamisen etu on mielestäni se, että pitää tutustua erilaisiin ihmisiin. Ei ole helppo löytää kaveria, jolla olisi tismalleen sama arki ja samat ajatukset. Sen sijaan sekalainen joukko koululaisia on tungettu yhdelle tai kahdelle luokalle, ja jotenkin olisi tultava toimeen.

Ystävyys ei aina tarkoita samanlaisuutta. 60-vuotiaasta maatalousyrittäjästä ja 30-vuotiaasta ohjelmoijasta voi tulla sydänystäviä, jos he antavat suhteelle mahdollisuuden. Ystävyys ei perustu ulkoisiin tekijöihin, vaan jonkinlaiseen abstraktiin ymmärrykseen ja yhteyteen. Ystävyys on sitä, että tässä kovassa maailmassa on joku, joka on omalla puolella.

Jossain vaiheessa elämää joutuu myös huomaamaan, että kaikki ystävyydet eivät kestä. Joskus syntyy puhtaita välirikkoja, mutta tavallisimmin ystävistä vain kasvaa erilleen. Kaveriporukat, harrastukset ja asuinpaikat vaihtuvat. Yhtäkkiä huomaa, ettei ehkä olekaan yhteistä tekemistä tai puhuttavaa.

Nyt koronasyksynä yliopistossa kaverisuhteiden solmiminen on haastavaa, mutta sitäkin tärkeämpää. Opiskelijatapahtumat on peruttu ja luennot järjestetään verkossa, joten ulkopuolisen tahon järjestämää yhteistä ohjelmaa on turha odottaa. Jos ikävä iskee, tapaaminen on järjestettävä itse.

Onneksi monet opiskelijakaverini ovat niin tehneetkin: en edelleenkään ole se, joka ensimmäisenä pyytää mehulasilliselle.

Halusin omistaa viimeiset kappaleet omille ystävilleni. Siis: kiitos. Teette elämästäni värikkäämpää, syvällisempää, hauskempaa ja helpompaa kestää. Jos mahdollista, mennään taas joku päivä kahville tai vaihdetaan edes pari viestiä. Voin kertoa blogin ulkopuolisia kuulumisia.

Kiitos myös niille ystäville, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet matkan varrelle. Olen kiitollinen yhteisestä ajastamme. Se on kasvattanut minua paljon. 

 

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
27.11.2020