Blogit

Tämän elämänvaiheen iloihin kuuluu mahdollisuus aikaa vievään puuhasteluun, jonka ääreltä ei aina malta edes yöunille. Tässä elämänvaiheessa viimeistään myös ymmärtää tehdä jotain keski-iässä heränneelle kiinnostukselle suvun historiaa kohtaan.

Tänä keväänä loimme lukion teatterissa näytelmän Suomen kulttuurihistoriasta. Teimme valtavasti taustatyötä. Opin muutaman kuukauden aikana enemmän ja syvemmin historiasta kuin koko vuonna historian kursseilla.

Valitsimme parituntiseen spektaakkeliimme viisi tarinaa eri aikakausilta. Keskeisinä henkilöinä esitimme muun muassa Ellen Thesleffin, Helene Schjerfbeckin, Jean Sibeliuksen, Arvid Järnefeltin, L. Onervan, Eino Leinon, Tulenkantajat ja Tove Janssonin. Lähetimme projektistamme lehdistötiedotteen kaikille Joensuun alueen sanomalehdille.

Olen kirjoittanut tänne blogilleni viime aikoina harvemmin. Julkaisutahti ei ole hidastunut suunnitellusti. Olen yrittänyt kypsytellä aiheita. Olen suunnitellut useasti tarttuvani kannettavaan tietokoneeseeni. Mutta ei. Aina on tullut jotain muuta.

Se, mikä ihmisiltä tuntuu vievän eniten aikaa ja energiaa, on vapaus. Vapaus mahdollistaa valintojen tekemisen. Meillä on vapaus päättää muun muassa ihmissuhteistamme, urastamme ja ravinnostamme. Vapauteen liittyy myös vastuu. Suurin osa meistä haluaa toimia oikein. Jokaisella on vapaus ja vastuu määritellä oma käsityksensä oikeudenmukaisuudesta.

Time to say goodbye. After 9 weeks in Finland it is time to go back home. It’s gone by so fast, but the first week feels also like ages ago. There were so many new impressions. I will not forget, what I have experienced here. I’m not good at saying goodbye.

When I came here, I of course wanted to do some typical Finnish leisure activities. Sauna was a top priority on my list and maybe some other winter activities. I couldn’t do everything I wanted, but I did at least some of them.

In my time here, I work at two different places. At Monday I work at Närekartano as some kind of IT specialist. From Tuesday to Friday I am at Ylä-Karjala. Here I take pictures, work with Photoshop, archive old pictures and last but not least write this blog.

If I had to describe the Finnish working culture in one word, I would say calm.

Tuskin olet välttynyt kuulemasta puheita eduskuntavaaleista. Olet jo saattanut kyllästyä joka kulmalla pälyileviin vaalimainoksiin. Tai ehkä olet laittanut koko homman leikiksi. Kenties liittynyt Facebook-ryhmään, jossa jaetaan hulvattomimpia vaalikömmähdyksiä. Monet ovat niin kyllästyneitä, että jättävät äänestämättä.

Yksilön vaikuttamismahdollisuudet äänestämisen kautta tuntuvat kieltämättä minimaalisilta. Koko edustuksellinen demokratia on mielestäni ongelmallinen.

Olen eduskuntavaaleissa äänestänyt vain kaksi kertaa vaalipiirissä, jossa ei ole kilpailutilannetta kahden maakunnan välillä. Vuoden 2007 ja 2011 vaaleissa Pohjois-Karjala oli vielä oma vaalipiirinsä. Sitä ennen olin ollut äänioikeutettuna kahden maakunnan muodostamissa Hämeen ja Oulun vaalipiireissä – monet vaalit kummassakin.

Viime eduskuntavaaleissa Pohjois-Karjalassa oltiin jo osa Savo-Karjalan vaalipiiriä, ja kohdallani palasi tuttu tilanne. Oli mietittävä kahden maakunnan asetelmaa. Kerran muistan äänestäneeni naapurimaakunnassa asunutta ehdokasta, mutta muuten olen pitänyt kiinni siitä, että ääni menee oman maakunnan ehdokkaalle.

To get the full Finnish experience, I had to try their food. In my researches, I haven’t found really outstanding or exotic food items, something like the Swedish surströmming or other. Some of the dishes are quite a bit similar to German food. Nonetheless I was curious.

Sofi Oksasen kirjoitustyylissä on jotain, joka saa minut koukkuun. Päätin lukea hänen toiseksi vanhimman teoksensa, Baby Janen, jostain syystä vasta kuultuani sen muuntuneen elokuvaksi. Aloitettuani lukemisen ahmin 200 sivua yhdessä illassa. Kirjan ulkoinen, räikeän pinkki, olemus on hämäävä. Baby Jane viittaa kasarihittiin. Ei vaikuta tyypilliseltä Oksaselta. Sellaiseksi tarina kuitenkin raskaine teemoineen ja syvine sekä riipivine henkilötarinoineen osoittautuu.

Baby Janeksi tituleerattu nimetön kertoja, elokuvasta päätellen Jonna, tapaa kapakassa valloittavan, räävittömän Pikin. He rakastuvat. Molemmat syövät lääkkeitä ja uskovat tietävänsä mielenterveydestä enemmän kuin alan ammattilaiset. Silti Jonna ei ymmärrä, mikä Pikiä vaivaa. Eikö hän rakasta tarpeeksi, kun ei suostu lähtemään yhdessä ulos päiväsaikaan eikä tapaamaan ilman alkoholia? Ja miksi ex-tyttöystävä Bossa hoitaa Pikin pyykit ja ruokahuollon?