Blogit

To get the full Finnish experience, I had to try their food. In my researches, I haven’t found really outstanding or exotic food items, something like the Swedish surströmming or other. Some of the dishes are quite a bit similar to German food. Nonetheless I was curious.

Sofi Oksasen kirjoitustyylissä on jotain, joka saa minut koukkuun. Päätin lukea hänen toiseksi vanhimman teoksensa, Baby Janen, jostain syystä vasta kuultuani sen muuntuneen elokuvaksi. Aloitettuani lukemisen ahmin 200 sivua yhdessä illassa. Kirjan ulkoinen, räikeän pinkki, olemus on hämäävä. Baby Jane viittaa kasarihittiin. Ei vaikuta tyypilliseltä Oksaselta. Sellaiseksi tarina kuitenkin raskaine teemoineen ja syvine sekä riipivine henkilötarinoineen osoittautuu.

Baby Janeksi tituleerattu nimetön kertoja, elokuvasta päätellen Jonna, tapaa kapakassa valloittavan, räävittömän Pikin. He rakastuvat. Molemmat syövät lääkkeitä ja uskovat tietävänsä mielenterveydestä enemmän kuin alan ammattilaiset. Silti Jonna ei ymmärrä, mikä Pikiä vaivaa. Eikö hän rakasta tarpeeksi, kun ei suostu lähtemään yhdessä ulos päiväsaikaan eikä tapaamaan ilman alkoholia? Ja miksi ex-tyttöystävä Bossa hoitaa Pikin pyykit ja ruokahuollon?

I’m not the first nor will I be the last one, who will write about this lovely, but utterly incomprehensible language called Finnish. What’s not to love about a language with phrases like kalsarikännit or kuusi palaa. It’s just really hard to learn and I fear these 9 weeks won’t be enough, to even hold a simple conversation.

The first time shopping I was struck from the prices. I know it would be pricey, but I was shocked nonetheless. Especially the price of alcohol is way much higher than in Germany. I payed twice as much for a bottle of gin and some beers. But what should I do? I am a German, I love beer. There is also a special shop for liquors (Alko), which is only open at certain times. The cashier recognised my German and while I was paying, we exchanged some pleasantries, she in German, I in Finnish. Nice.

Jutelmia-blogia tällä foorumilla pitävä Linda yritti parin viikon takaisessa kirjoituksessaan oikoa niitä vääriä ja vihamielisiä käsityksiä, joihin hän oli törmännyt osallistuttuaan nuorten ilmastolakkoon Joensuussa. Kannattaa lukea Lindan kirjoitus.

Viime perjantaihin asti olin siinä luulossa, että mielenosoitusten arvosteleminen olisi marginaalista.

My name is Matthias Bellgardt. I’m 31 years old and an engineer in media technology. I have been coming from the town of Norden in Germany to Nurmes in Finland to work for 9 weeks as an intern. This internship is made possible by the project Horisontti. In this project young unemployed persons, at the age of 18 to 35, get a chance to live and work in a foreign land for some time.

We are a group of 11 participants and 4 social workers. Before we flew to Finland, we already met 2 months, in which we were prepared for this exchange by our social workers. In this 2 months we’ve made practices to grow together as a group, learned some cultural aspects of Finland and of course we had some languages lessons in English and a little bit in Finnish (just the basics).

Hätäilivät tuolta Ylä-Karjalan toimituksesta, että onko se Iivari vallan hukkunut lumeen vai haihtunut tyystin maisemista, kun ei alkutalven aikana isommin mölähdellyt. Täytyy myöntää, että hiljaiseloa on sillä rintamalla pidellyt, mutta sentään talvihorrokseen ei tässä ole vaivuttu.

Osallistuin perjantaina mielenosoitukseen, ilmastolakkoon. Minun lisäkseni yli sata nuorta ja lasta marssi Joensuun keskustassa vaatimassa parempaa ilmastopolitiikka kesken koulupäivän. Osa ohikulkijoista osoitti joukkiollemme avoimesti paheksuntaa. Sosiaalisessa mediassa mielenilmausta on vähätelty ja vihattu. Aivan kuin maapallon suojeleminen loukkaisi joitakuita.

Elämässäni on tapahtunut viime aikoina paljon kaikenlaista erityisen mukavaa. Viime perjantaina pyörähtelin vanhojen tansseissa. Tänä viikonloppuna matkaan Berliiniin. Reissun jälkeen koittaa kauan odotettu hiihtoloma. Tänä vuonna olen muuttanut omilleni ja oletettavasti kokemusrikkaan ensi kesän jälkeen täytän vihdoin 18 vuotta.

Onnestani kirjoittaminen hävettää vähän. Alan kyseenalaistaa itseäni. Kuvittelevatkohan tämän tekstin lukijat, että haluan kerskailla? Aiheutanko lisää pahaa mieltä heille, joiden elämä tuntuu nyt hankalalta? Entä jos iloni aiheet loppuvat yhtä äkkiä? Mikä tahansa voi mennä pieleen. Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa. Se kellä onni on, se onnen kätkeköön. Ironista on se, että juuri tuollaiset ajatukset ovat yleinen syy stressiin ja ahdistuneisuuteen, toisin kuin se, että nauttisi ja luottaisi elämään.

Aihekuva

Vanhusten hoivasta jo parisen viikkoa vellonut keskustelu on tuonut julkisuuteen niin paljon piittaamattomuutta, kelvottomia käytäntöjä, ahneutta, vedätystä ja suoranaista vanhusten ja veronmaksajien pettämistä, ettei tämän kirjoituksen pohjustukseksi tarvita yhtään käytännön esimerkkiä. Niitä löytyy helposti googlaamalla enemmän kuin kukaan jaksaa lukea.

Teksti, jota yrittäjä, yritysvalmentaja, mediapersoona ja mielipidevaikuttaja Jari Sarasvuo kohun alkuvaiheissa, perjantaina 1.2. latasi TV1:n Sannikka&Ukkola –ohjelmassa, tuntui silloin turhankin kovalta. Ei tunnu enää. Moraalinen konkurssi, kuten Sarasvuo sanoi, kuvaa tilannetta hyvin. Enää ei voi tuudittautua ajatukseen, että ilmi tulleet kauheudet ovat harvinainen poikkeus ja että pääosin vanhustenhoito on kunnossa. Ohjelma löytyy Ylen Areenasta.