Pitihänä sitä tanssityttöjen hienoa Tulitikkutyttö-esitystä käydä ihailemassa, eli Pielis-areenallahan minä olin. Sieltä kyytiä kaipailin takaisinpäin, kun junaa ei enää sopivasti mennyt, ja ystävällinen herra minut otti huomaansa. Taisin nukahtaa autoon tai kävi jotenkin muuten taas pieni moka, sillä yhtäkkiä huomasin olevani jälleen kauempana kuin mitä olin aikonut. Mihin tällä kertaa päädyin, käy vastaamassa Ylä-Karjalan Facebook-sivuilla.
Sen verran Nurmeksen juna-asemalla menosorkkia vipatti, että pakkohan se oli hypätä junan kyytiin ja kokeilla, millaista se pendelöinti, vai miksi sitä junamatkustamista nyt kutsutaan, on. Maisemathan siinä vaihtuivat nopeaa tahtia, mutta pian alkoi tuntua siltä, että mihin kauas tässä oikein joutuukaan, jos ei hyppää kyydistä pois. Sattumalta osui juuri pysäkki kohdalle, jonka kohdalla kuljettaja hieman jarrutteli, että pääsin loikkaamaan ulos. Pehmeään lumeen pudotessani huomasin, että lähellähän näyttää selvästi tapahtuvan jotain, kun autoja saapui paikalle tasaisena virtana. Lähdin tutkimaan asiaa ja jouduin sellaiseen esitysten pyörteeseen, että sarvet pois. Joko arvaat, missä tapahtumassa eilen olin? Käy vastaamassa Ylä-Karjalan Facebook-sivuilla.
Kajasteen tanssilavallehan minun mieli, mutta korkeat hanget, nietokset estivät aikeet tällä kertaa. Josko sitten kesällä uskaltautuisi sorkkien pyöritykseen lavalle. Mutta ei auta jäädä haikailemaan kesäkelejä keskellä kauneinta talvea, joten jatkoin matkaani ja päädyin paikalle, josta kulku aukeaisi vaikka kuinka kauas. Jos siis haluaisi, mutta ei ainakaan minusta olisi jättämään kotikontuja, eli elkää peljätkö. Mutta missähän tällä kertaa olen? Käy vastaamassa Ylä-Karjalan Facebook-sivuilla.
Kun ei hiihtäminen onnistunut Kotilanvaaran hiihtokeskuksellakaan, lähdin vaeltamaan vailla päämäärää. Jotain liikunnallista pitäisi kyllä tehdä, että pääsisi joulukuntoon. Vai oliko se kesäkuntoon ja joulukunto liittyi aivan eri asiaan? Siinäpä pienen hirven pää muksahti niin käyrille, että oli pakko pysähtyä tuumimaan koko asiaa ihan uudemman kerran. Kaukaisuudessa siinsi jokin liikkumiseen liittyvä paikka, mutta sekin oli niin korkeiden hankien takana, että sorkkien pituus ei riittänyt sinne asti pääsyyn. Jos keksit, mitä katselin, käy vastaamassa Ylä-Karjalan Facebook-sivuilla.
Hiihtämään mielisi nyt hirven mieli. Lokkisaaren edustalla Valtimolla se ei onnistunut, joten lähdin kokeilemaan toisesta paikasta, josko sieltä löytyisi ylimääräisiä, sopivia sivakoita. Mutta onni ei ole nyt myötä hirvellä, toisessa paikassa ei näkynyt vilaustakaan ladun viilettäjistä. Lienevätkö pelästyneet pientä pyryä, joka oli jo latuakin peittämässä? Jos arvaat, minne hiihtohimoissani nyt päädyin, käy kirjoittamassa vastauksesi Ylä-Karjalan Facebook-sivuille.
Ikolan museolla historiaa sai sellaisen annoksen, että päätin jättää historialliset kohteet hetkeksi. Vihdoinkin ilma vähän pakastui ja tuli selkeä yö, nyt niitä tähtiä vasta näkyikin. Kuu mollotti taivaalla, ja sen valossa oli hyvä patikoida pitkin maita ja mantuja. Vanhasta muistista tuumasin, että nyt voisi käydä heittämässä pari lenkkiä valaistulla hiihtoladulla. Minnekköhän laitoin sukseni? Noh, jospa sieltä ladun varrelta löytyisi muitakin hiihtäjiä, joilta saisi sukset lainaan.
Löytyihän niitä, mutta kenelläkään ei ollut sorkan mentäviä monoja. Harmistuksissani päätin istahtaa läheiselle sillalle, josta oli hienoa tähyillä taivaalle. Jos keksit, missä kävin patikoimassa, käy heittämässä vastauksesi Ylä-Karjalan Facebook-sivuilla.
Eilisen luukun kohteeni taisi olla monelle tuttu ja herättää ehkä muistojakin, sillä ihailin totta kai Kirkkokadun puukoulun julkisivua. Sieltä sain ajatuksen, että tässä reissulla ollessani voisin tutustua lisää muihinkin alueen historiallisiin kohteisiin. Ensimmäisenä suuntasin jonkin matkan päässä olevalle alueelle, jossa historian siipien havinaa kuuli enemmänkin. Jos arvasit, minne tieni tällä kertaa vei, käy kirjoittamassa vastauksesi Ylä-Karjalan Facebook-sivuilla.
Eilisen arvoituksen majatalo osoittautui Laitalan Lomiksi Karhunpäässä, kuten moni hyvin arvasikin. Sieltä lähdin illansuussa sunnuntaina vaeltamaan kohti Nurmesta. Päämääränä oli jälleen toimitus, mutta jotenkin askeleeni harhautuivat ohi pimeän toimitalon. Kukapa sitä yksin hiljaisessa toimistossa jaksaisi istua, varsinkaan nättinä joulukuun iltana. Ilta ja yö sujuivat tähtiä katsellen, sen minkä niitä lumituiskulta näki. Päivän valjetessa huomasin olevani taas tutuissa maisemissa, palanneeni niin sanotusti vanhoja sorkanjälkiä takaisin. Mutta mitähän rakennusta tällä kertaa katselen, muistoihin vajonneena. Jos keksit, käy vastaamassa Ylä-Karjalan Facebook-sivuilla.
Nurmeksen joulumyyjäisistä harhauduin taas tieltä, se tuntuu olevan tämän kuukauden teema. Tällä kertaa eteen sattui mukava pieni majatalo, jossa emäntä oli valmistautumassa pikkujouluihin. Minä sain hetken soitella kannelta illan ratoksi, mutta yleisön eteen en sentään tohtinut möreällä hirvenäänelläni mennä, vaan hipsin hiljaa matkoihini ennen kuin pikkujoulukansaa alkoi vaeltaa paikalle. Joko keksit, missä tällä kertaa olin? Käy vastaamassa Ylä-Karjalan Facebook-sivuilla.
Huh huh, voi hyvänen aika. Firman nimen perusteella luulin jo joutuneeni pulaan ja jonkun äksyn naisen läksytettäväksi. Luulo ei ollutkaan tiedon väärti, ja eilisessä kyläilypaikassani Majatalo Pihlajapuussa oli vallan iloinen meininki. Seuraavaksi matka jatkui maaseudulta kohti kaupungin sykettä, koska joululahjasäkkini kaipasi lisätäytettä. Arvelin, että iso puukko olisi hyvä lahja pikku-Iivarille. Arvatkaapa mistä puukon löysin? Jos keksit missä tein kaupat, käyhän heittämässä vastaus Ylä-Karjalan Facebookiin.