Viime viikonloppuna riitti hulinaa. Lauantaina olin Marrasmessuilla Valtimolla, minkä moni hienosti arvasikin joulukalenterin ensimmäisestä luukusta. Sunnuntaina oli taas menoa, mutta tiedättekö, missä silloin olin. Vihjeeksi voin kertoa, että tapahtui joulun ihme, kun puuro vaihtui makkaraksi. Minä tosin tyydyin maistelemaan rusinasoppaa, mikä sekin oli oikein maittavaa. Jos keksit tapahtuman, käy vastaamassa Ylä-Karjalan Facebook-sivuilla tähän luukkuun liittyvään julkaisuun.
Eilen lauantaina olikin vilskettä ja vilinää, ja moni kävi minuakin tervehtimässä. Hulinaa oli niin paljon, että piti kesken kaiken käydä hieman hengähtämässä pienen kuusen juurella. Sieltä oli mukava seurailla ihmisten tohinoita ja jutustelua. Mutta osaatko arvata, missä eilen oikein olin? Jos keksit tapahtuman, käy vastaamassa Ylä-Karjalan Facebook-sivuilla tähän luukkuun liittyvään kyselyyn.
Äitini kysyi minulta, olenko tullut lapsena hyväksytyksi omana itsenäni. Vastasin, että en ole. Valitettavasti hyvin harva lapsi saa vielä nykypäivänäkään kasvaa vapaasti omana itsenään lapsenoikeuksien sopimuksen pykälästä huolimatta. Usein erinäiset tahot vanhemmista kunnan työntekijöihin pyrkivät tietoisesti tai tiedostamaan ohjaamaan lapsen luonteen kehitystä.
Elämäni ensimmäiset viisi vuotta olivat mutkattoman onnellisia. Rakastin esiintymistä ja vilkkaan mielikuvitukseni ansiosta tylsistyin harvoin. Leikin yleensä yksin. Minua ei syrjitty, enkä ollut erityisen ujo tai yksinäinen, vaan yksinkertaisesti viihdyin paremmin pelkkien omien intressieni varassa. Päiväkodissa itsekseen viihtymisestä ei tehty ongelmaa, vaikka hoitajat toisinaan ihmettelivätkin. Olin outo, mutta mikäs siinä.
Kun viime lukuvuoden vietin teini-ikäisten lapsenlasteni lähiaikuisena vanhempien ollessa ulkomailla, aloin oikein hyvin ymmärtää puheita aikaisten kouluaamujen haitoista.
Utopioita pidetään mahdottomina ja turhina. Osa pelkää, että utopioihin uskominen johtaisi poliittiseen kiihkoiluun. Joidenkin mielestä taas utopistiset mallit tekisivät politiikasta tarpeetonta ja perustuvat naiiviin ajatukseen siitä, että kaikki ihmiset toimisivat sulassa yhteisymmärryksessä. Hyvin monet ajattelevat, että meillä ei ole enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmämme.
Kapitalismi käyttää kansaan valtaa lukuisilla keinoilla. Esimerkiksi velka on rahan tavoin ihmisen keksimä sopimus materian arvosta, joka kahlitsee ihmisiä. Utopiat ja mielikuvituksellisuus ovat kapitalismin myötä kuolleet. Uskon sen johtuvan osittain siitä, että ihmiset kokevat olevansa valtiolle, yrityksille tai toisilleen velkaa, eivätkä tunne olevansa vapaita tekemään mitään muuta ennen tilien tasaamista.
Katsellessani ympärilleni syksynoranssina torstai-aamuna yksiössäni, näin sotkua. Näin ruokapöydän pintaan tahmaantuneita omenan siemeniä, ryttyisiä vaatekasoja, tiskialtaan kukkuroillaan likaisia astioita sekä pastillirasian ja monisteita matolla. Stressiä, unettomuutta, hätiköintiä.
Panttipulloilla täytetty kassi odotti tyhjentymistapahtumaansa. Englannin kielen taitoni oli sillä hetkellä kuin tuo kassi. Odotin elämäni ensimmäistä yo-koetta, johon tyhjentäisin osaamiseni. Viikkojen päästä näen ruudulla ansaitsemani numeron.
Oma osaamiseni maanviljelyssä on pyöreä nolla ja ruokavalionikin vakiintunut kasvispainotteiseksi, mutta olen suurella mielenkiinnolla lukenut lehtijuttuja jokapäiväisen ruokamme ilmastovaikutuksista ja muun muassa peltojen hiilensidontaa parantavista hankkeista.
Ihka ensimmäinen blogitekstini täällä, marraskuussa vuonna 2016, käsitteli kodin merkitystä ja kodittomuutta. Tuolloin asuin vielä vanhempieni helmoissa Nurmeksessa ja kävin yläkoulua. Yläkoulun jälkeen olen asunut kolmessa eri asunnossa Joensuussa: sukulaisteni nurkissa lähiöalueella, kämppiksen kanssa keskustassa ja nyt kesästä saakka yksin opiskelijakerrostalossa. Tällä kertaa aion päivittää ajatuksiani aiheesta.
Toimivan ja tasa-arvoisen yhteiskunnan toiminta vaatii jokaisen jäsenensä yksilöllisyyden tiedostamista ja hyvin monenlaisten näkökulmien ymmärtämistä sekä arvostamista. Empatia on olennaisessa osassa yksilöiden välisessä vuorovaikutuksessa. Autenttisen empatian tunteen aktivoituminen vaatii kuitenkin jonkinlaista kosketuspintaa toisen kokemuksiin.
Ainutlaatuinen väylä kokemusten saamiseen sekä jakamiseen on taide. Taiteen kautta kuvataan asioita, joita ei välttämättä olisi mahdollista ilmaista mitenkään muuten. Jokainen on todennäköisesti joskus kokenut jotain, mitä ei ole osannut selittää. On kyse ennen kaikkea tunteista.
Taide antaa mahdollisuuden turvalliseen kokeilemiseen. Sillä voi myös tehdä hyvää, pohdiskella hengellisiä teemoja sekä sisintään, vahvistaa arvojaan ja jakaa sekä saada tietoa. Taide välittää aina jonkinlaista maailmankuvaa, tiedostivatpa tekijät sen itse tai eivät. Se ei voi olla neutraalia, sillä yksilöiden kokemukset maailmasta eivät ole.
Yllä oleva kuva on kaupunkilehti Hämeenlinnan kaupunkiuutisten verkkosivuilta. Juttu kertoo 16-vuotiaan pojan onnettomasti päättyneestä uimareissusta. Rantahiekkaan rikottu kaljapullo oli Hattulan Herniäisten uimarannalla repinyt pojan jalkapohjan pahanpäiväisesti. Edessä on pitkä toipuminen.
Juttu nosti mieleen ikävän muiston ja kurkkuun palan.
