Vilma Kalilainen käy metsällä isänsä kanssa – "Ampumisen harjoittelu on ollut omalla tavallaan jännittävää"
Vilma Kalilainen metsästää mieluiten koirien kanssa. Kuvassa on jämtlanninpystykorva Niilo. Kuva: Iida Kuittinen
Metsästys on harrastus, joka useimmiten opitaan vanhemmilta ja sukulaisilta, jotka metsästävät. Nurmeksessa on myös paljon metsästysseuroja ja hyvät edellytykset metsästämiseen.
Yksi metsästyksen nuorista harrastajista on nurmeslainen yhdeksäsluokkalainen Vilma Kalilainen.
– Aloitin metsästyksen, koska isänikin metsästää ja meillä on aina ollut metsästyskoiria. Tällä hetkellä meillä on kaksi koiraa, jämptlanninpystykorva Niilo ja suomenajokoira Jaska, Kalilainen kertoo.
Kalilaisen isän lisäksi isän suvun puolelta harrastetaan metsästystä, mikä myös on kannustanut Kalilaista metsästyksen aloittamiseen.
Linnut hankalia
Vilma Kalilainen on hankkinut metsästyskortin keväällä 2022 ollessaan 14-vuotias. Ennen metsästyskortin saamista Kalilainen harjoitteli aseenkäyttöä ampumaradalla ja oli isänsä mukana metsällä. Kortin saamisen jälkeen hän on käynyt aktiivisesti metsästämässä isänsä ja koirien kanssa ja harjoittelemassa ampumista Hukkavaaran ampumaradalla.
– Ampumisen harjoittelu on ollut omalla tavallaan jännittävää, koska aseenkäsittelyssä pitää olla huolellinen ja varovainen. Mutta samaan aikaan se on ollut myös todella kivaa, sillä olen oppinut tarkemmaksi ampujaksi sekä keskittymään lisää, Kalilainen kertoo.
Metsästyskortin hankkiminen oli muuten hänen mielestään helppoa, mutta lintujen tunnistus oli ollut hieman hankalaa.
– Korttia varten kävin luennolla opiskelemassa ja ennen koetta harjoittelin kotona tekemällä nettitestejä ja lukemalla Metsästäjän opas -kirjaa, Kalilainen mainitsee.
Koirien kanssa
Vilma Kalilainen käy metsällä yleensä viikonloppuisin, mutta vielä kun on sen verran valoisaa, hän saattaa käydä joskus myös arkisin koulun jälkeen. Tänä syksynä hän on saanut jäniksen, kuten myös viime metsästyskautena.
– Kun käymme metsällä koiran kanssa, ensimmäisenä löysäämme koiran, ja sitten lataan aseen valmiiksi. Sitten seuraillaan, missä koira menee, ja etsitään, mistä suunnasta eläin voisi mahdollisesti tulla. Jos hyvin käy, ja koira on löytänyt eläimen, odotellaan kärsivällisesti tilaisuutta ampua, Kalilainen sanoo.
Mieluiten hän metsästää niin, että koirat ovat mukana.
– Pidän eniten jänisten metsästämisestä, koska meillä on jäniskoira, mutta metsästän myös metsäkanalintuja, Kalilainen kertoo.
Hän käy isänsä mukana myös hirvimetsällä sekä juoksuttamassa koiria metsässä. Kalilaisella on aikomuksena jossakin vaiheessa ampua hirvikoe.
Metsästyksen kautta saan myös tietää siitä, mistä riistaruoka oikeasti tulee ja millaista sen hankinta onVilma Tolvanen
Metsästysreissut ovat Kalilaisen mielestä olleet mielenkiintoisia, opettavia ja mukavia. Metsästys on tuonut hänelle vapautta ja vastuuta samaan aikaan, ja se on hänen mielestään hyvää ajanviettoa isän ja koirien kanssa luonnossa.
– Metsästyksen kautta saan myös tietää siitä, mistä riistaruoka oikeasti tulee ja millaista sen hankinta on, Kalilainen lisää.
Nurmeksessa on monia metsästysseuroja, jotka mielellään ottaisivat uusia nuoria jäseniä. Kalilaisen mielestä metsästysseuraan kannattaa liittyä, koska uudet jäsenet otetaan tsemppaavasti ja hyvin vastaan. Lisäksi liittymällä seuraan sinne voidaan saada uusia näkökulmia.
Seuraan kuuluminen usein edellyttää myös riistanhoitoa sekä talkoisiin osallistumista mahdollisuuksien mukaan. Kalilainen kuuluu isänsä kanssa Kuokkasenrannan Erä -nimiseen seuraan.
– Seuraan kuuluminen on ollut mukavaa, hän sanoo.
Juttu on Ylä-Karjalan ja Pielisen 4H-yhdistyksen yhteisen Mediatiimin toimittajan tekemä. Mediatiimiläiset ovat nuoria, jotka tekevät juttuja nuorista ja nuoria kiinnostavista aiheista.