Julkaistu    |  Päivitetty 
Heikki Rissanen

Grilli-Poro oli Suomen ensimmäinen autogrilli – "Kauppa kävi kuin siimaa"

Grilli-Porossa palveltiin kolmella luukulla. Kadunpuoleisella jalkaisin liikkuvia, sivustalla olleilta autoluukuilta annokset sai suoraan autoon. Eila Toivialan albumi Grilli-Porossa palveltiin kolmella luukulla. Kadunpuoleisella jalkaisin liikkuvia, sivustalla olleilta autoluukuilta annokset sai suoraan autoon.

Jos kulkivat asiakkaat ravintoloiden sulkeuduttua etukenossa huikopalaa grilleiltä hakemaan, etupainotteisesti mentiin myös Eila ja Ismo Toivialan Grilli-Porossa. Porokylän keskustassa vuonna 1972 luukkunsa avannut grilli oli ensimmäinen autogrilli Suomessa.

– Kyllä se varmaan oli ensimmäinen koko Euroopassa. Sitä mieltä alaa tuntevat olivat alusta alkaen, tarkentaa grilliä 26 vuotta emännöinyt Eila Toiviala.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Idea autogrillistä syttyi toriaukion reunalla vuokrakioskia pyörittävälle Ismo Toivialalle yhdessä väläyksessä 1970-luvun alkuvuosina. Grillin isäntä havahtui uuteen aikaan lumipallon tömähtäessä kioskin seinään. Autossa istuva nuorisojoukko oli huudellut, että kyllä me ostetaan, jos tuot sapuskat autoon. Muuten saat makkarasi pitää.

Ismo Toiviala oivalsi, että toria kiertävä grillikansa oli siirtymässä myös Nurmeksessa mopon selästä autojen rattiin ja takapenkeille.

– Ismo oli ideanikkari ja syttyi heti uusille asioille ja lähti ideaa toteuttamaan. Minä puolestaan pidin kiinni siitä, että mihin lähdetään, siinä myös pysytään, talouskoulun käynyt Eila Toiviala kertaa.

Yhdessä toteutettuna ja kehiteltynä syntyi menestystuote, Grilli-Poro.

– Kauppa kävi kuin siimaa, ja asiakkaat olivat kuin ongenkoukkuja, Toiviala tiivistää.

Alkuun autogrilli oli avoinna myös päivällä, mutta käytäntö näytti, että asiakkaat liikkuivat iltaisin ja öiseen aikana. Kiivaimmillaan grillin luukut kävivät ravintoloiden mentyä kiinni aamuyön pikkutunneilla.

Autogrillistä kehkeytyi varsin pian torielämän keskus. Sekä hyvässä että vähemmän hyvässä. Asiakkaat nimesivät Eila Toivialan milloin grilliemoksi, milloin äidiksi.

– Kyllä siinä monenlaisena emona sai olla. Ruokkijana ja sydänsurujen kuuntelijana. Joskus tuli myös täyslaidallinen, mutta pitkällä pinnalla ja hurtilla huumorilla niistä selvisi. Työ oli todella ihmisläheistä, yön kulkijoiden keinoemo kiteyttää.

Kommentoi