Julkaistu 
Tuire Leppänen

Jatkuvaa ilkivaltaa Nurmeksessa

Palosolien kylttejä keskustassa oli rikottu heinäkuun alkupuolella. Wilma Klippel Palosolien kylttejä keskustassa oli rikottu heinäkuun alkupuolella.

Nurmeksessa on tehty kesän aikana useita ilkivaltatekoja. Tuoreimpana viime viikon keskiviikkona Keskustan kentän hyppyalustan suojapeittoa on yritetty polttaa ja seiväshyppytelineet oli kaadettu, jolloin ne olivat vääntyneet.

– Kyllä se harmittaa, kun kyseessä on vielä uusi kenttä, sanoo kiinteistönhoidon esimies Timo Pelkonen.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Ilkivaltaa, kuten tavaroiden hajottamista ja sotkemista, on tehty ympäri kaupunkia. Poliisin mukaan ilkivalta ja vahingonteot eivät kuitenkaan ole nousseet mitenkään erityisesti esille Nurmeksessa kesän aikana. Myös Pelkonen sanoo, että ilkivalta on jokavuotista painottuen kesään.

– Vahingontekoja on ilmoitettu toukokuun alusta tähän hetkeen asti yhteensä 13 kappaletta. Viime vuonna oli saman verran samalla ajanjaksolla, sanoo rikoskomisario Kari Juntunen.

Osasta Nurmeksen tapauksista Juntunen sanoo, että ne vaikuttavat siltä, että mahdollisesti joku nuorisoporukka on tehnyt niitä.

– Tällaiset pienet vahingonteot ovat tyypillisesti nuorten ajattelemattomuuksissaan tekemiä. Vanhempien olisi hyvä kiinnittää huomiota nuorten menemisiin ja tekoihin.

Kommentoi

Hae sivuilta