Julkaistu    |  Päivitetty 
Anu Saarelainen

Valtimon K-kauppa sulkee ovensa

Valtimon K-marketin toiminta loppuu. Pertti Meriläinen Valtimon K-marketin toiminta loppuu.

Valtimo jää yhden ruokakaupan varaan, kun Valtimon K-market sulkee ovensa lopullisesti elokuun viimeisenä päivänä. Kauppiaspariskunta Harri ja Sanna Liukka lopettavat kauppiasuransa, eikä Kesko ole hakemassa paikalle uutta kauppiasta. 

– Joudumme lopettamaan terveydellisistä syistä. Asiakkaat ovatkin varmasti huomanneet, että Sanna ei ole enää pystynyt olemaan töissä puoleen vuoteen, Liukka sanoo ja viittaa kiinteistön sisäilmaongelmiin.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Pariskunta otti Valtimon K-Marketin pyörittämisen vastuulleen keväällä 2015. Kauppa on työllistänyt vakituisesti kauppiaspariskunnan lisäksi neljä henkilöä. 

– He joutuvat nyt valitettavasti etsimään töitä muualta, Liukka pahoittelee tilannetta. 

 Keskon Itä-Suomen aluejohtaja Jari Kuosmasen mukaan päätös K-Marketin lopettamisesta tehtiin, koska kiinteistö olisi vaatinut isoa peruskorjausta. 

– Paikkakunnalla ei tulevaisuudessa ole sellaista ostovoimaa, että investointi kannattaisi, Kuosmanen sanoo. 

Kiinteistön omistaa kiinteistösijoitusyhtiö Sevebon oy. Keskolla on kiinteistössä pitkäaikainen vuokrasopimus, ja vuokrasopimusta on vielä jäljellä. 

 Valtimon K-market toimii Valtimolla postin palvelupisteenä. Marketissa on myös Alkon noutopiste. Paikkakunnalla on nyt huoli postipalveluista. 

 

Jutusta korjattu 16.8. nimivirhe. 

Kommentoi

Hae sivuilta