Julkaistu 
Marianne Haverinen

Hallintojohtaja lähtee Valtimolta

Arja Tervonen (oik.) tuli Helena Korhosen paikalle alkukesästä, kun Korhonen jäi lomille ennen eläköitymistään. Virallisesti Tervonen on toiminut hallintojohtajana syyskuusta asti. Marianne Haverinen Arja Tervonen (oik.) tuli Helena Korhosen paikalle alkukesästä, kun Korhonen jäi lomille ennen eläköitymistään. Virallisesti Tervonen on toiminut hallintojohtajana syyskuusta asti.

Valtimon hallintojohtaja Arja Tervonen jättää tehtävänsä. Hänet valittiin keskiviikkona Kajaanissa toimivan Esperi-hoivakodin päälliköksi. Kyseessä on 17-paikkainen yksikkö, joka tuottaa palveluja mielenterveysasiakkaille.

– Se on tosi lähellä minun kotiani. Perheenikin sanoi, että mikset hakisi siinne. Kajaanissa ei ole ollut töitä tarjolla, joten olihan minun tartuttava siihen, Kajaanissa asuva Tervonen perustelee päätöstään.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Tervonen valittiin kunnan hallintojohtajaksi viime keväänä, ja hän on toiminut tehtävässä virallisesti vasta syyskuun alusta alkaen. Tervonen on yhä koeajalla, joten hänellä ei ole irtisanoutumisaikaa.

– Heillä oli tarve saada minut sinne vaikka heti, mutta sanoin jo haastattelussa, että mieluummin tammikuun loppupuolella. Sovittiin kuitenkin, että aloitan 7. päivä tammikuuta, Tervonen kertoo.

Kunnanjohtaja Leena Mustonen on jo aiemmin syksyllä ilmoittanut irtisanoutuvansa helmikuun lopusta alkaen. Hän kertoo aiemmin haaveillensa lomien pitämisestä ennen poisjääntiä, mutta tässä tilanteessa sellaiset haaveet on haudattu.

– Teen kyllä ihan tiivisti töitä helmikuun loppupuolelle asti, Mustonen sanoo.

Tervosesta oli aiemmin väläytelty Mustoselle sijaista siihen asti, kunnes kuntaliitosselvitys on valmis. Nyt koko paletti on mietittävä uusiksi. Mustosen mukaan asiasta keskustellaan maanantaina kunnanhallituksen kokouksessa.

– Tässä harkitaan hyvin monenlaisia asioita ja haetaan erilaisia vaihtoehtoja. Kaikki on vielä niin ilmassa, ettei mistään voi ääneen lausua, Mustonen kommentoi.

 

Kommentoi

Hae sivuilta