Julkaistu 
Tuire Haverinen

Kouluruoasta vilkasta keskustelua valtuustossa – 22 valtuutettua jätti valtuustoaloitteen

Kouluruoka puhutti Nurmeksen valtuutettuja. Henri Jokela Kouluruoka puhutti Nurmeksen valtuutettuja.

Kouluruoka herätti Nurmeksen valtuutetuissa vilkasta keskustelua valtuuston jälkeisessä lähetekeskustelussa torstaina. Keskustelun aiheuttajana oli 22 valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite, jossa vaaditaan, että Oivariini ja kevytmaito palautetaan toistaiseksi kouluruokailuun ja aloitetaan rakentava yhteistyö kouluruokailun puolesta.

Erikoiseksi aloitteen tekee se, että kaupunki on jo käynnistänyt neuvottelut, joissa on tarkoitus kartoittaa ruokahuollon tilannetta ja sopia yhdessä mahdollisista toimenpiteistä.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

– Helmikuun aikana asiasta pitäisi saada selvitys hallitukseen. Toivotaan, että päästäisiin ratkaisuun, jotta kukaan ei jättäisi kouluruokaa syömättä, totesi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Kämäräinen (kesk.).

Muutamat valtuutetut olivat sitä mieltä, että asian olisi voinut päättää saman tien tai että ainakaan kovin pitkään sitä ei kannata pitkittää. Myös oppilaita ja vanhempia haluttiin mukaan suunnittelmaan kouluruokaa.

– Ei kannata hirveän pitkään venkoilla. Nuorilta menee usko päättäjiin, jos pitkitetään, Juha Meriläinen (sd.) sanoi.

Muissa puheenvuoroissa kuitenkin kannatettiin enemmän sitä, että asiaa selvitetään ensin kunnolla.

– Asia on nyt virkamieskäsittelyssä. Kysymys ei myöskään ole yksistään voista ja maidosta, vaan asiaa kannattaa miettiä nyt laajemminkin. Myös lähiruokaa, totesi valtuuston puheenjohtaja Anni Savolainen (sd.)

– Valtuuston tahto on tullut nyt vahvasti esille, Pertti Ryynänen (kesk.) päätti viitaten aloitteeseen.

Kommentoi

Hae sivuilta