Julkaistu 
Marianne Haverinen

"Tämä tuli ihan puskista" – Pasi Parkkisesta Valtimon Vuoden liikuttaja 2018

Pasi Parkkinen pokkasi Vuoden liikuttaja -palkinnon perjantaina Joensuussa maakunnallisessa Urheilugaalassa. Marianne Haverinen Pasi Parkkinen pokkasi Vuoden liikuttaja -palkinnon perjantaina Joensuussa maakunnallisessa Urheilugaalassa.

Valtimolainen Pasi Parkkinen on valittu Valtimon Vuoden liikuttajaksi 2018. Perusteluissa mainitaan Parkkisen vapaaehtoistyönä vetämä lasten ja nuorten jalkapallokerho, jonka katsotaan olevan elinehto lajin säilymiselle Valtimolla.

– Tämä tuli ihan puskista. Valtimolla on niin paljon aktiivisia liikuttajia, etten millään tavalla osannut odottaa, Parkkinen päivittelee annettua kunniaa.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Hän kertoo perustaneensa jalkapallokerhon viitisen vuotta sitten. Kimmokkeena olivat omat lapset, jotka olisivat halunneet pelata, mutta ei ollut pelikavereita.

– Suosio yllätti. Parhaillaan on ollut kesällä jopa 30 lasta pelaamassa yhtä aikaa.

Aluksi Pasi Parkkinen pyöritti kerhoa vain kesäisin, mutta jo muutaman vuoden ajan lajia on jatkettu talvikaudella futsalin muodossa. Ydinporukassa on mukana toistakymmentä pelaajaa.

Kerhon sivutuotteena myös isät innostuivat pelaamaan keskenään.

– Viime kesänä pidettiin taukoa loukkaantumisten vuoksi. Äidit eivät ole vielä innostuneet, sitä aaltoa odotellaan seuraavaksi, Parkkinen vinkkaa.

 

Kommentoi

Hae sivuilta