Julkaistu    |  Päivitetty 
Henri Jokela

Tangohuumaan Seinäjoelle – Nurmeksesta järjestetään bussikyyti Tangomarkkinoille

Mika Mäkkeli on valmistautunut huolella Tangomarkkinoille. Henri Jokela Mika Mäkkeli on valmistautunut huolella Tangomarkkinoille.

Nurmeslainen laulaja Mika Mäkkeli pääsi toista kertaa Seinäjoen Tangomarkkinoille kilpailemaan kirkkaimmasta, tangokuninkaan kruunusta ja arvonimestä.

– Ensimmäisenä vuonna en ollut vielä niin valmis. Tänä vuonna olen valmiimpi. Nöyrästi eteenpäin, mutta kruunua menen tavoittelemaan. Tuleeko sitä, sen näkee sitten, Mäkkeli sanoo.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Tänä vuonna Mäkkeli ja hänen enonsa Ilpo Vornanen järjestävät yläkarjalaisille linja-autokuljetuksen Seinäjoen tangohuumaan ja kannustamaan Mäkkeli finaaliin ja tangokuninkuuteen. Kuljetus torstain finaalikarsintaan on 11. heinäkuuta. Kyyti lähtee aamulla Nurmeksen ABC-liikenneasemalta.

– Tämmöinen oli jo pitkään mielessä, mutta en kiireiltäni ehtinyt asiaa järjestelemään. Onneksi enoni Ilpo lähti hoitamaan juttua, itse saan keskittyä täysillä tangon taikaan. Pohjois-Karjala pitää olla edustettuna paikalla, ja samalla tuodaan sitä isosti näkyviin.

Hän vinkkaa, että puhelimet on hyvä ottaa torstain karsintaan mukaan, sillä yleisö päättää, ketkä jatkavat lauantain finaaliin. Mäkkeli kertoo, että äänestys tapahtuu puhelimella konserttipaikalla.

– Toivottavasti saan yleisön torstaina puolelleni, jotta voin sitten lauantaina näyttää vielä lisää tangon taikaa, Mäkkeli hymyilee.

Kommentoi

Hae sivuilta