Julkaistu 
Pertti Meriläinen

Kamarimusiikki ylitti maakuntarajan – Perukkakonsertti Valtimolla myytiin loppuun

Eteläkorealaisista soittajista koostuva Abel-kvartetti soitti Puukarin Pysäkin pirtin lämmössä kaksi kvartettoa. Pertti Meriläinen Eteläkorealaisista soittajista koostuva Abel-kvartetti soitti Puukarin Pysäkin pirtin lämmössä kaksi kvartettoa.

Kuhmon Kamarimusiikin perukkakonsertti perjantaina Valtimolla oli loppuunmyyty. Puukarin Pysäkin pirttiin mahtuneet 50 kuulijaa nauttivat Abel-jousikvartetin soitosta lämpimässä kesäillassa. Festivaali on koko 50-vuotisen historiansa ajan järjestänyt niin sanottuja perukkakonsertteja esimerkiksi kouluissa, seurantaloissa ja yksityiskodeissa.

Kamarimusiikin lehdistöpäällikön Juhani Koiviston mukaan Pysäkin perukkakonsertti oli ensimmäinen tapahtuma, jonka festivaali toi Pohjois-Karjalan puolelle.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Noin puolet konserttivieraista oli saapunut Pysäkille kauempaa. Maarit ja Pekka Rautanen Kurikasta sekä Marja-Leena Huhtala Vaasasta viettivät viikon Kuhmossa ja ajoivat perjantaina Valtimolle. He ovat kokeneita Kuhmon-kävijöitä, mutta perukkakonsertissa he olivat ensimmäistä kertaa.

Helsinkiläinen Oili Tolvanen kertoi ajoittavansa synnyinseudullaan Valtimolla käynnin Kamarimusiikin mukaan. Nyt ei tarvinnut mennä Kuhmoon saakka.

– Oli hieno idea tuoda Kuhmosta palanen tänne. Konsertti oli mitä onnistunein.

– Toivottavasti konsertteja järjestetään täällä jatkossakin, sanoi valtimolainen Seppo Pesonen.

Vuonna 2013 perustetun Abel-kvartetin jäsenet ovat eteläkorealaisia. Jousiyhtyeen kotipaikka on Wien.

Monissa kansainvälisissä kamarimusiikkikilpailuissa menestynyt kvartetti on konsertoinut aktiivisesti muun muassa Saksassa, Englannissa, Ranskassa ja Etelä-Koreassa.

Valtimolla yhtyeen ohjelmassa olivat Joseph Haydnin Jousikvartetto h-molli ja Ludwig van Beethovenin Jousikvartetto numero 8 e-molli ”Razomovski”. Ylimääräisenä kappaleena kvartetti soitti Dmitri Šostakovitšin Polkan.

Kommentoi

Hae sivuilta