Julkaistu    |  Päivitetty 
Heikki Rissanen

Asvaltointeja tehty tällä viikolla – liikenneympyrä on valmistumassa etuajassa

Liikenneympyrän asvaltointi on loppusuoralla, kertoo työmaapäällikkö Aki Kallinen. Heikki Rissanen Liikenneympyrän asvaltointi on loppusuoralla, kertoo työmaapäällikkö Aki Kallinen.

Nurmeksen liikenneympyrän asvaltointi valmistuu hyvän sään aikaan. Ennusteiden mukaan sää painuu ensi viikolla pakkasen puolelle päivälläkin, mikä olisi estänyt asvalttipinnan vetämisen. 

– Alun perin asvaltoinnin piti alkaa pari viikkoa sitten. Työmaita oli kuitenkin ympäri maakuntaa, eikä koneita saatu aiemmin, kertoo liikenneympyrän työmaapäällikkö Aki Kallinen keskiviikkona puolen päivän aikaan.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Päällystystöitä ympyrässä on tehty kuluvalla viikolla liikenteen ollessa hiljaisimmillaan, iltakuuden ja aamukuuden välisenä aikana. Viimeinen yörupeama ympyrässä tehtiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Ajoratojen kuin myös työmaan aikana jyrsittyjen tieosuuksien on määrä olla asvaltissa torstaiaamuna kuuteen mennessä.  Asvaltoinnin aikana ympyrän ohi on kulkenut kiertotiet, mutta torstaiaamusta alkaen liikenne soljuu jo ympyrän kautta normaalisti.

Loppuviikolla asvaltointi jatkuu kevyen liikenteen väylillä, jotka päällystetään päiväsaikaan. 

– Ensi viikolla alkavat vihertyöt ja muut viimeistelytyöt. Ollaan etuajassa aikataulusta, ja valmista pitäisi olla reilun parin viikon päästä, Kallinen arvioi.

Kommentoi

Hae sivuilta