Julkaistu 
Tuire Haverinen

Pikkujoulushow'n pääesiintyjästä ensin epävarmuutta – Olavi Uusivirta palautettiin kuitenkin pääesiintyjäksi

Olavi Uusivirta on alkuperäisen suunnitelman mukaisesti edelleen Pikkujoulushow'n pääesiintyjä. Kuva on Ilosaarirockista heinäkuulta. Jarno Artika Olavi Uusivirta on alkuperäisen suunnitelman mukaisesti edelleen Pikkujoulushow'n pääesiintyjä. Kuva on Ilosaarirockista heinäkuulta.

Hyvärilän Pikkujoulushow'n pääesiintyjä oli perjantaina hetken aikaa epävarma. Hyvärilä ilmoitti osalle tapahtumaan tulijoista, että Olavi Uusivirta on peruttu ja että tilalle ollaan selvittämässä korvaajaa. Viestin mukaan alustavia keskusteluja oli käyty Mika Mäkkelin ja hänen yhtyeensä kanssa.

Päivän aikana Uusivirta palautettiin kuitenkin tapahtuman pääesiintyjäksi.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

– Harkitsimme perumista, koska laskeskelimme, että tapahtumaan ei ole tulossa niin paljoa porukkaa. Emme kuitenkaan ehtineet perua Uusivirtaa kokonaan, selittää Hyvärilän toimitusjohtaja Jason Koukku.

Koukun mukaan Uusivirran perumisesta nousi niin kova myrsky, että Hyvärilässä koettiin paremmaksi perua peruminen.

– Totesimme, että taitaa tulla vielä kalliimmaksi Olavin peruminen kuin hänen pitämisensä. Palaute oli sellaista kaikilta, joille ehdimme laittaa viestiä. Aika moni on tulossa Olavin takia paikalle, joten peruminen oli ehkä hätiköitykin päätös.

Koukun mukaan lippuja Pikkujoulushow'hun on myyty tällä hetkellä noin 500–600 kappaletta.

– Se on ihan hyvä porukka, kohtuullisen hyvältä näyttää. Yritetään ottaa tässä vahinkoa takaisin.

Kommentoi

Hae sivuilta