Julkaistu 
Marianne Haverinen

Taksia ei saa enää Nurmeksessa öisin – baariyrittäjä vei itse pariskunnan kotiin

Taksin huonolla saatavuudella on vaikutuksensa Nurmeksen ja Valtimon yöelämään. Sirpa Suomalainen Taksin huonolla saatavuudella on vaikutuksensa Nurmeksen ja Valtimon yöelämään.

Taksien päivystysvelvoitteen loppuminen pari vuotta sitten on heikentänyt merkittävästi taksien saatavuutta Ylä-Karjalassa. Takseja ei juurikaan saa öisin eikä arki-iltoisin.

Saatavuusongelmat ovatkin näkyneet Nurmeksen ja Valtimon yöelämässä.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

– Moni on sanonut, ettei uskalla lähteä baariin, kun saattaa olla, ettei yöllä pääse kotiin, sanoo valtimolaisen Osulan baarin yrittäjä Anne Härkin.

Härkkimen mukaan toistaiseksi kyyti on aina löytynyt tavalla tai toisella, mutta odotusajat ovat koetelleet asiakkaiden hermoja. Hän kertoo toisinaan joutuneensa pitämään baaria pidempään auki, jotta ei tarvitse heittää asiakkaita pakkaseen seisoskelemaan.

Nurmeslaisen Obotan yrittäjä Mikko Meriläinen toteaa, että pitkät taksijonot johtuvat osin Nurmeshovin sulkemisesta, sillä nyt kaikki baariasiakkaat pyrkivät kotiin samaan aikaan. Hänen mielestään suurempi ongelma ovat kuitenkin sunnuntai- ja arki-illat, jolloin Obotta on auki, mutta taksit eivät kulje.

– Kerran keskus sanoi välittävänsä auton, mutta ei ollut yhtään autoa, joka olisi kuitannut sen. Vein sitten tämän vanhemman pariskunnan kotiin omalla kotimatkallani, Meriläinen sanoo.

Härkin pohtii, olisiko baarin oma taksi ratkaisu ongelmaan. Hänellä itsellään on jo taksilupa, ja autoakin hänelle on tarjottu käyttöön.

– Joillakin baareilla sellaista palvelua on jo olemassa.

Kommentoi

Hae sivuilta