Julkaistu    |  Päivitetty 
Risto Kuittinen

Tapahtumia erityisjärjestelyin – Nurmeksen tapahtumakesä mukautuu koronarajoituksiin

Ainakin yksi Nurmeksen kesäakatemin konsertti järjestetään Valtimon kirkossa. Kuva on viime vuoden konsertista. Arkistokuva: Erika Masalin Ainakin yksi Nurmeksen kesäakatemin konsertti järjestetään Valtimon kirkossa. Kuva on viime vuoden konsertista.

Kesän tapahtumia suunnitellaan ympäri Ylä-Karjalaa epävarmuuden vallitessa. Toiset ovat jo peruneet tapahtumansa, mutta osa suunnittelee tapahtumiaan täyttä häkää. Muutamat ovat vielä kahden vaiheilla.

Nurmeksen kesäakatemia järjestetään tänä vuonna erityisjärjestelyin. Kesäakatemian toiminnanjohtaja Heikki Masalin kertoo, että 4.–12. heinäkuuta Nurmekseen saapuu 75 huippulahjakasta akatemian opiskelijaa ja heille 15 tunnettua opettajaa sekä vierailevia esiintyjiä.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

– Tänä kesänä konsertteja toteutetaan Nurmeksen evankelisluterilaisessa kirkossa ja Valtimon kirkossa sekä Kirkkokadun koululla. Lisäksi järjestetään pop-up-konsertteja ympäri kaupunkia, Masalin kertoo.

Kesälle suunniteltua konserttisarjaa ei kuitenkaan järjestetä, vaan se siirtyy sellaisenaan vuoteen 2021.

Elokuun puoleen väliin suunniteltu Drive-in & Rock on vielä epävarmojen tapahtumien listalla. Tapahtuman taustaorganisaation Wolfbound Cruisersin puheenjohtaja Ville Halonen arvioi, että tapahtuman kohtalosta päätetään viimeistään heinäkuun alussa.

Peruutettujen tapahtumien listalla jo ovat muun muassa kesäteatterit, Pelarivestarit, Valtimon kesäpäivät sekä Nurmes-seuran ja Valtimo-seuran järjestämä Suomen kaunein kaupunkikierros. Myös MLL:n Nurmeksen tapahtumat on keskeytetty. Valtimon MLL sen sijaan aikoo järjestää kesällä perheiden leikkikenttätreffit viikoittain.

Epävarmat tanssit

Kajasteen lavalla kesä- ja heinäkuun tanssit on peruttu ja seuraavat tanssit voidaan järjestää aikaisintaan elokuussa.

– Järjestetään heti, kun saadaan lupa, kertoo lavan ohjelmasta vastaava Arto Nuotio.

Valtimolaisen Osulan baarin yrittäjä Anne Härkin kertoo, että baariin on varattu esiintyjät 10. ja 11. heinäkuuta, mutta koronavarauksin.

– Katsotaan ensin, mitä valtiovalta sanoo. Jos rajoitukset vapautuvat, tapahtumat kannattaa järjestää. Muuten ei, Härkin toteaa.

Syyskuulle Osulaan on tulossa Johanna Debreczeni, vuoden 2004 tangokuningatar.

Heinä- ja elokuun vaihteessa järjestetään Nurmeksen Seppojen tanssijaoston tanssileiri.

Monitaiteellisen Sukset ristiin -tanssileirin suunnitelmat ovat puolestaan vielä hämärän peitossa. Toiminnanjohtaja Moona Nevalainen kertoo, että päätös leirin järjestämisestä tehdään viimeistään 6. heinäkuuta.

Päätöksiä myöhemmin

Juhannuksen jälkeen perinteisesti järjestetty Nurmeksen Mobilistien Lomarompe on peruttu.

Kuhmon Mobilistien 7.–9. elokuuta järjestettävillä Rompepäivillä sen sijaan on vielä toivoa, mutta tapahtuma tarvitsee mobilistien puuhamiehen Matti Alatalon mukaan luvan vähintään 5 000 henkilön kokoontumiselle, että se kannattaa järjestää.

Potakkajuhlien osalta Nurmeksen ja Valtimon yrittäjäjärjestö puntaroi vielä juhlien järjestämistä. Yhdistyksen puheenjohtaja Ella Kärki kertoo, että päätös juhlista syntyy heinäkuussa

Tilanne seurannassa

Kylillä odotellaan, mitä koronaviruksen kanssa tapahtuu. Esimerkiksi Saramolla elokuun loppuun suunnitellun kyläpäivän järjestäminen päätetään vasta elokuun alussa.

Salmenkylällä perinteinen Viemenjärven ympäri juostu Saunamaraton on peruttu, mutta sen sijaan kyläyhdistys järjestää kalastuskisat lauantaina 27. kesäkuuta.

Kyläyhdistyksen puheenjohtajan Katri Korhosen mukaan Salmenkylä-festarien järjestämisestä ei ole vielä lopullista päätöstä. Festarit olisivat 25. heinäkuuta.

– Kesäkuun loppuun mennessä päätetään järjestetäänkö ne vai ei.

Lisäksi Maaseudun sivistysliiton kanssa yhteistyössä järjestettävä Pistoaitaa ja pienpuuta -koulutus järjestetään elokuussa nuorisoseurantalon pihassa.

Kalaa ja hurttaa

Savikylässä järjestetään 4. heinäkuuta perinteiset Savikyläpäivät. Samaan päivään sijoittuu myös pyöräretki Raesärkille, johon on ennakkoilmoittautuminen Jorma Pihlaiselle.

Lipinlahden kyläyhdistys järjestää Tuohuspirtillä Rantakala-yhteislauluillan 17. heinäkuuta. Mujejärvi-päivä on puolestaan päätetty peruuttaa.

Karhunpäässä järjestetään 18. heinäkuuta Karhunpää-päivä. Tapahtumapaikkana on Karhunpään kylätalo ja sen ympäristö, jossa muun muassa musiikkipainotteista ohjelmaa ja jahtisimulaattori-kilpailut.

Sivakassa Yläpihan tilalla järjestetään opastukset näyttelyihin ja kotimuseoon 11. ja 18. heinäkuuta, ennakkovarauksin.

Verkkojoella Simo Hurtan -kierros on avoinna joka päivä. Opasteet reitille löytyvät Reino Juutisen kotimuseon yhteydestä.

Haikolan talon luonto- ja historiapolku on avoinna koko kesän, ja polulle on suunniteltu neljä opaskierrosta kesä–heinäkuun aikana.

Juttu on julkaistu 11. kesäkuuta Ylä-Karjalan kesälehdessä, joka on vapaasti luettavissa oheisen linkin takaa: https://digilehti.punamustamedia.fi/titles/ylkarjala/10711/publications/136

Kommentoi

Hae sivuilta