Julkaistu 
Tuire Haverinen

Osa kaudesta pelastettu – Thaimaalaiset marjanpoimijat ovat saapumassa Nurmekseen noin kuukauden myöhässä

Thaimaalaiset marjanpoimijat pääsevät sittenkin Suomeen, vaikkakin aiempaa myöhemmin. Arkistokuva: Yrjö Nevalainen Thaimaalaiset marjanpoimijat pääsevät sittenkin Suomeen, vaikkakin aiempaa myöhemmin.

Suomalaiset marjayrittäjät saivat viikonloppuna hyviä uutisia, kun Thaimaan työministeriö ilmoitti lauantaina hyväksyvänsä marjanpoimijoiden työmatkat Suomeen ja Ruotsiin.

– Osa kaudesta saadaan pelastettua, toteaa Tomaki Services oy:n toimitusjohtaja Tomi Kärnä.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Kärnän mukaan tilanne on kuitenkin vielä jonkin verran auki, sillä Thaimaassa maanantai ja tiistai ovat lomapäiviä ja Bangkokin viisumivirasto aukeaa vasta keskiviikkona. Sitä ennen viisumihakemuksia ei päästä tekemään. Lisäksi Thaimaan asettamista lisäehdoista on vielä jonkin verran epäselvyyttä.

– Tarkoitus on kuitenkin poimijoita saada tänne, arviolta tavanomainen määrä, Kärnä sanoo.

Viime vuonna yritys toi Suomeen noin sata thaipoimijaa.

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen seurauksena thaimaalaisten poimijoiden myöhäinen saapuminen lyhentää poiminta-aikaa Suomessa Kärnän mukaan noin 3–4 viikkoa. Tämän seurauksena marjoja saadaan aiempaa vähemmän poimittua. Tämä harmittaa Kärnää, sillä tänä vuonna marjasadot vaikuttavat todella hyviltä.

– Joka päivä ilman poimijoita on pois lopputuloksesta, sillä poimijat eivät ehdi rajattomasti poimia päivässä. Nyt olisi ollut kaikkien kannalta hyvä tilanne.

Tilanne vaikuttaa myös yrityksen tulokseen, kun osa myynnistä jää tekemättä.

– Vasta syksyllä tiedetään, mikä on kauden tulos, Kärnä sanoo.

Kommentoi

Hae sivuilta