Julkaistu 
Anu Saarelainen

Erikoisliikkeet lataavat toiveensa joulumyyntiin – "vuosi on ollut vaikea"

Mervi Kortelaisen on pian päätettävä, jatkaako hän vielä kenkäkaupan pitämistä. Anu Saarelainen Mervi Kortelaisen on pian päätettävä, jatkaako hän vielä kenkäkaupan pitämistä.

Koronatilanne on vaikuttanut monella tavalla kaupankäyntiin. Nurmeslaisista erikoisliikkeistä kerrotaan, että katselijoita ja heräteostosten tekijöitä on ollut koronavuoden aikana selvästi tavanomaista vähemmän.

– Katukuva on rauhallinen. Ihmiset eivät kiertele kaupoissa huvin vuoksi, vaan ostavat tiettyyn tarpeeseen, kertoo kauppias Sirkka Pulkkinen Asuste Pulkkisesta.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Kun asiakas astuu erikoisliikkeen ovesta sisään, hänellä tavallisesti jo on tiedossa, mitä hän tarvitsee ja haluaa. Joulumyynnistä kauppiaat toivovat kuitenkin hyvää.

– Ihmiset eivät välttämättä uskalla lähteä ostoksille isoihin kaupunkeihin, joten he ehkä ostavat lahjat omalta paikkakunnalta, Pulkkinen arvelee.

Samanlainen näkemys on Valtimo Designin Eira Muikulla, jolta tänä vuonna jäävät väliin messut ja muut myyntitapahtumat.

– Toivon, että paikalliset ihmiset huomaavat, että joululahjaideoita löytyy ihan läheltä.

– Vuosi ei ole ollut helppo. Tästä olisi tullut hyvä vuosi, jos koronaa ei olisi ollut. Matkailijat ovat löytäneet Puu-Nurmeksen myymälät uudistuneen Bomban ansiosta, sanoo Voimavillan yrittäjä Tuula Turunen.

Normaalisti hän olisi Muikun tavoin kiertänyt joulun alla messuilla ja myyjäisissä. Nyt molemmat naiset luottavat myymälämyyntiin ja omiin verkkokauppoihinsa.

Kenkäkauppa Pieliskengän vuosi on ollut vaikea. Kauppias Mervi Kortelainen harkitsee jopa kaupan sulkemista, mikäli tilanne ei helpotu. Hän ei ole saanut työstään palkkaa kuukausiin.

– Ensi talven kengät on tilattavat jo tammi–helmikuussa. Nyt paikalliset ihmiset voivat todella vaikuttaa siihen, säilyykö kenkäkauppa Nurmeksessa, Kortelainen sanoo.

Kommentoi

Hae sivuilta

Uusimmat blogikirjoitukset

18 ikävuotta, vastuullinen ja itsenäinen? Vai jotain aivan muuta? Aikuisuus on yleinen, mutta varsin abstraktiksi jäänyt käsite kielessämme. Päädyin p...
Olen tällä hetkellä ikään kuin lomalla. Minulla on kyllä vielä muutama päivä etäluentoja ennen virallista pääsiäislomaa, mutta ajatukseni ovat jo loma...
Yksinäisyys on aihe, josta en kovin mielelläni kirjoittaisi. Se tuntuu liian raskaalta ja, no, yksityiseltä asialta. Olisi ehkä helpompaa kirjoittaa e...