Julkaistu 
Marianne Haverinen

Sasta vei brändinsä Japanin markkinoille – tarina sarkapuvusta kiinnostaa

Sastan vaatteita on alettu myydä Japanissa joulukuun puolivälistä alkaen. Arkistokuva: Risto Kuittinen Sastan vaatteita on alettu myydä Japanissa joulukuun puolivälistä alkaen.

Nurmeslainen metsästys- ja retkeilyvaatteisiin erikoistunut vaateyritys Sasta oy on tehnyt avauksen Japanin markkinoille. Brändi lanseerattiin Japanissa noin kolme viikkoa sitten.

Toimitusjohtaja Juha Latvala kertoo olevansa toiveikas hyvän maahantuojan vuoksi.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

– On helppo löytää edustajia maailmalle, mutta se, että saa hyvän edustajan kiinnostumaan omasta merkistä, on tässä yhtälössä tärkeää. Meidän kumppanimme on tunnettu ja luotettava jakelija Japanissa, ja uskon, että heillä on resurssit ja tahto saada tämä onnistumaan, hän kehuu.

Tässä tapauksessa maahantuoja löysikin itse Sastan etsiessään sopivaa yhteistyökumppania Pohjoismaista.

– Tapasimme tammikuussa saksalaisilla messuilla, ja he olivat heti vaikuttuneita. Sanoivat, että on vähän noloa, että he olivat jo henkisesti sitoutuneet toiseen merkkiin, mutta nyt se pitää perua, Latvala kertoo ja tuumaa, että tällaiset asiat loksahtavat usein kohdilleen hyvien kontaktien kautta.

Latvala kertoo, että kyseinen Uneplage International -maahantuontiyritys myy Sastan tuotteita myös omissa retkeilyyn erikoistuneissa liikkeissään sen lisäksi, että se toimii jakelijana muihin alan kauppoihin Japanissa. Viimeisin liike avattiin Tokioon pari viikkoa sitten.

Latvala uskoo Japanin markkinoiden potentiaaliin. Hän tuumaa, että kotimarkkinat Suomessa ovat niin pienet, että jokin yksittäinenkin ulkomaan markkina voi olla paljon isompi.

– Siitähän se työ vasta alkaa, kun on päästy sinne markkinoille, hän toteaa.

Alku Japanissa on sikäli ollut lupaava, että kauppaa on jo tehty ja palaute on ollut hyvää. Latvala kertoo, että japanilaiset arvostavat Sastassa erityisesti suomalaisuutta ja autenttista tarinaa, kuinka yritys syntyi Urpo Saastamoisen suunnittelemasta sarkapuvusta 50 vuotta sitten.

Kommentoi

Hae sivuilta

Uusimmat blogikirjoitukset

Kun olin vähän nuorempi, haaveilin aika ajoin siitä, millaista olisi asua yksin. Kun näin sisustuslehdessä kauniin olohuoneen, päätin, että minulle tu...
Kunnon kohottaminen, töissä skarppaaminen vai uuden harrastuksen aloittaminen? Uudenvuoden tiimellyksessä nousee melkein väkisin ajatus siitä, että jo...
Kylläpä tämä joulukuu ja joulukalenteri on mennyt taas nopeasti. Viimeistä luukkua viedään niin, että tämä hirvipoika on jo hieman haikeanakin, kun tä...