Julkaistu 
Tuire Haverinen

Kaupunki lieventää koronaohjeistusta – Liikuntapaikat auki lapsille ja nuorille helmikuun alusta

Kuva on Hurttien U15-joukkueen harjoituksista Laamilan jäähallista. Joukkueessa pelaa paljon seppolaisiakin. Arkistokuva: Tuire Haverinen Kuva on Hurttien U15-joukkueen harjoituksista Laamilan jäähallista. Joukkueessa pelaa paljon seppolaisiakin.

Nurmeksen kaupunki lieventää koronaohjeistusta 1. helmikuuta alkaen. Kaupunki avaa tällöin kaikki liikuntapaikat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten käyttöön. Asiasta päätti kaupungin johtoryhmä.

Kansalaisopiston toimintaa ei kuitenkaan käynnistetä, eikä kaupungin kokoustilojen käytön rajoituksiin tule lievennyksiä.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

– Eniten katsoimme tässä mallia Oulun kaupungin tuoreesta linjauksesta. Pohjalla on riskiryhmäajatus, että vanhempaa väestöä pitää suojella koronalta. Tämä on tasapainottelua, kun toisaalta ei saisi olla ikään ja sukupuoleen liittyviä rajoituksia, sanoo kaupunginjohtaja Asko Saatsi.

Lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien avaamisessa ajateltiin Saatsin mukaan kuitenkin myös perheiden tasa-arvoisuutta.

– Sellaisille perheille, joilla on vähän voimavaroja, koronan pitkittyminen on ongelma.

Ensi viikon aikana kaupunki ohjeistaa kaikkia harrasteryhmiä kertaamaan aluehallintoviraston ohjeet sekä oman lajiliiton, seuran tai ryhmänvetäjän antamat suositukset. Ryhmän vetäjän vastuulla on se, että 20 hengen kokoontumisrajoitusta noudatetaan. Ryhmän vetäjä vastaa myös mahdollisista sanktioista. Jos ryhmältä puuttuu vetäjä, ryhmä valitsee keskuudestaan sellaisen. Epäselvissä tilanteissa ryhmän koollekutsuja tulkitaan ryhmän vetäjäksi.

Tilan haltija eli vuokraaja vastaa siitä, että yhtäaikaiset ja peräkkäiset ryhmät eivät joudu toistensa kanssa tekemisiin tarpeettomasti.

– Ryhmänvaihtotilanteissa ei ole pukuhuoneissa liikaa porukkaa ja tuulettumisajat ovat välissä, Saatsi sanoo.

Kaupunki seuraa tilannetta ja tekee tarvittavia päätöksiä, mikäli uusia koronatartuntoja ilmaantuu Nurmeksessa tulevaisuudessa.

Kommentoi

Hae sivuilta

Uusimmat blogikirjoitukset

Kirjailija Juha Itkonen puhui äskettäisessä lehtihaastattelussa (Helsingin Sanomat 12.2.) lapsiperheen arjesta sävyssä, joka suuresti ilahdutti kuuden...
Kun ihmiset kuulevat minun opiskelevan yliopistossa, he usein alkavat romantisoida omia yliopistoaikojaan. Monet tuntuvat nauttivan nuoruuden nostalgi...
Kun olin vähän nuorempi, haaveilin aika ajoin siitä, millaista olisi asua yksin. Kun näin sisustuslehdessä kauniin olohuoneen, päätin, että minulle tu...