Julkaistu    |  Päivitetty 

Ei junalla pohjoiseen

Henkilöliikennettä tuskin avataan koskaan Nurmeksesta pohjoiseen.

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ja Kainuun liiton eilen kerrotun yhteisselvityksen tulokset osoittavat, että liikennöinnin avaaminen maksaa liian paljon eikä matkustajia ole saatavilla riittävästi.

–  Olisimme toki toivoneet myönteisempää selvitystulosta, kertoi yhteyspäällikkö Sami Laakkonen Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Nurmeksen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Hannu Pääkkönen (sd.) on myös pettynyt tulokseen.

– Näyttää, että hävisimme tämän taistelun. Toki investointeja tarvittaisiin paljon. Kaupungin kannalta kuitenkin erittäin ikävää, ja olen myös henkilökohtaisesti pettynyt, Pääkkönen sanoo.  

Yhteenvedon perusteella katseet on jo käännetty nykyisen junaliikenteen jatkumisen puoleen. Nurmeksen ja Joensuun välinen junaliikenne uhkaa loppua joulukuun 10. päivänä. Maakuntaliiton tavoitteena on Nurmeksen liikenteen jatkuminen ennallaan ja vähintään yhden lisävuoron saaminen Joensuu–Varkaus-välille.

–  Nurmeksen ja Joensuun välinen liikenne pitää saada ehdottomasti jatkumaan, ja tämän puolesta jatkamme kovaa työtä. Muun muassa kansanedustajien kanssa olemme jo paljon pohjustaneet asiaa, Pääkkönen sanoo.

Selvityksen perusteella nopeutta pitäisi voida nostaa vähintään 100 kilometriin tunnissa, että junaliikenne olisi kilpailukykyistä muun julkisen liikenteen kanssa.

–  Ikävä kyllä nopeuden nosto ja palvelutason parantaminen edellyttäisivät isoja investointeja, Joensuu–Nurmes-välille tarvitaan noin miljoonan euron ja Nurmes–Kontiomäki-välille noin 55 miljoonan euron investoinnit. Rataosan Joensuu–Vuokatti investointitarpeet ovat yhteensä noin 15–20 miljoonaa euroa, Laakkonen kertoi.

Kommentoi

Hae sivuilta