play

Lukijan joulutarina: Aitan jouluvieras

Lukijan kirjoitus

Pihapiirin tyhjillään oleva aitta oli nököttänyt omissa oloissaan vuosikymmenen jos toisenkin. Mutta nyt, jälkikasvun keski-ikäistyessä ja lapsenlapsiluvun kasvaessa, aitalle löytyi käyttötarve.

”Aitasta tehdään kesäaikainen yöpymispaikka”, linjasi emäntäväki. Majoitustilan kanssa tuskaillut jälkikasvu peukutti ajatukselle ja meni jopa lupaamaan osallistuvansa kunnostukseen.

Ryhdyttiin toimeen. Hirsikehikkona nostettu kaksikamarinen aitta kaipasi muun ohella rakojen riveämistä. Vanhaa kunnioittaen ja myös luonnonmukaisten materiaalien nimessä tilaus toi pihaan tuhdin paalin pellavarivettä.

Kesällä yksi jos toinenkin mummolan kesävieras sai käteensä puusta veistetyn taltan, puunuijan sekä pussillisen pellavarivettä. Vaan siihen kunnostus melkein jäikin. Teineille sähköt ja netti olivat ehdottomia, kolmi-nelikymppisille taas minikaminan tunnelma ja kompostoiva vessa. Päiväkotiväki tykkäsi viedä riveitä leikkeihinsä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tuli syksy, tuli alkutalvi, tuli joulukuu. Loppukesän sadonkorjuun, martona makaavan syksyn ja metsätöiden aikaan en muistanut edes koko työmaata. Joulunajan koittaessa ja kuusenjalan kiilojen koputteluun puunuijaa etsiessäni hakeuduin aitalle.

Oven avattuani näkyviin tulivat puunuija, puutaltat ja loppuun palaneet hyttyskierukat. Työtään lopettaessaan riveäjä oli nostanut loput sisälle aittaan.

”Mutta mites raoista näkyy siellä täällä ulos”, hämmästelin jälkeä. Rivettä puuttui hirsien välistä. Pussejakin oli revitty, ja lattialla lojui irtonaisia. Sitten tajusin: ”Täällähän on mellastanut eläin!”

Otsalampun valossa jäljet johtivat katonrajaan. Seinän ja välikaton välistä oli kuljettu – minne?

Kiersin aitan taakse. Siellä aittaan nojaa viistokattoinen, seinällinen puukatos. Pari metriä oviaukosta, katonrajassa näkyi kannattimien välissä ruskeanharmaa pallo – oravanpesä!

Tekijä katsoa tillitti pesän raosta.

Se oli löytänyt aarteen, lähteen lämpöistä kuivaa pesämateriaalia aitan katon alta.

Se oli löytänyt aarteen, lähteen lämpöistä kuivaa pesämateriaalia aitan katon alta; aluksi varovasti hirsien raoista napaten ja sitten rohkeammin rivepusseja aukoen. Löytämänsä kuljettanut rauhaan, mihin rakentaa talvipesänsä, turvapaikan talven tuiskuilta. Mahdollisesti suojaksi poikasilleen?

Aluksi kirosin: ”Rivevaras!” Ja tuimana tuumasin pesän hävittämistä.

Harmituksen hävittyä ja mielen rauhoituttua ajatukseni kulkivat laajemmille selkosille. Itse kävimme aittaan käsiksi ylevin ajatuksin, joista toteutui vain vähäinen osa. Nukkumispaikasta liikkeelle lähdettiin, mutta toiveidemme täyttämiseen päädyttiin.

Orava sai yhden syksyn aikana valmiiksi sen, minkä tarvitsi. Osasi mitoittaa voimansa ja löysi sekä tarpeet että suojan. Oikeasti, oppitunti oravalta? Jos vain uskallan myöntää sen itselleni.

Toivotin aitan vieraalle: ”Hyvää joulua!” Lähtiessäni vedin oviaukon levyn varovasti kiinni.

Jukka Eskelinen

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta