Julkaistu    |  Päivitetty 
Niilo Karjalainen ja Lotta Anttila

Iloa luovasta kirjoittamisesta

Elina Räsäsellä on tekeillä fantasiateksti. Niilo Karjalainen Elina Räsäsellä on tekeillä fantasiateksti.

Luovan kirjoittamisen kerho alkaa Kirkkokadun koululla. Oppilaat istuvat paikoilleen, ja jokainen lukee edellisellä kerralla kirjoittamansa tekstin. Kaikki saavat rakentavaa palautetta toisiltaan, jonka jälkeen kerhon vetäjä Hanna Jeskanen kertoo päivän rakenne- tai tekniikkaharjoituksen. Oppilaat ryhtyvät kirjoittamaan tekstiä, jossa he käyttävät opetettua tekniikkaa. Aihe ja tyyli ovat vapaat.

Kirkkokadun yläkoulussa on tänä vuonna aloittanut toimintansa luovan kirjoittamisen kerho. Kerhossa on tällä hetkellä noin kymmenen jäsentä, ja se kokoontuu kerran kahdessa viikossa kaksi tuntia kerrallaan. Kerho syntyi, kun luovan kirjoittamisen sai valita valinnaisaineeksi. Valinnaisaineen loputtua oppilaat halusivat jatkaa luovaa kirjoittamista kerhon muodossa.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

– Olen ollut luovan kirjoittamisen kerhossa alusta alkaen. Olen aina pitänyt lukemisesta ja kirjoittamisesta. Kerho kuulosti kivalta, joten päätin kokeilla, Elina Räsänen kertoo.

Tällä hetkellä Räsäsellä on työn alla fantasiateksti. Fantasia on hänelle mieluisa kirjallisuudenlaji, mutta hän lukee lisäksi scifiä ja nuorten kirjallisuutta.

Oma kirja haaveena

Myös Riikka Hiltunen käy luovan kirjoittamisen kerhossa.

– Harrastan lukemista ja kirjoittamista. Luova kirjoittaminen oli minulla valinnaisaineena viime vuonna, ja halusin jatkaa sitä kerhossa. Kirjoittamiseen saan inspiraatiota omista kokemuksista sekä kerhosta, Hiltunen sanoo.

Vapaa-ajalla Hiltunen ei kirjoita niin ahkerasti mutta sen sijaan lukee paljon.

– Kerho pitää kirjoitusharrastusta yllä, Hiltunen jatkaa.

– Tulevaisuudessa olisi hienoa julkaista oma kirja, mutta emme usko, että kirjoittamisesta tulee ammattia, Hiltunen ja Elina Räsänen naurahtavat.

Tärkeintä hauskuus

Hanna Jeskasen mukaan kerhossa ei tarvitse olla ennestään taitava kirjoittaja. Tärkeintä on pitää hauskaa.

– Pyrimme siihen, ettei kerholla olisi varsinaista ohjaajaa, vaan jokainen saa antaa palautetta tasa-arvoisesti, Jeskanen kertoo.

– Jos pitää kirjoittamisesta, on tärkeää antaa muiden lukea omia tekstejä ja pyytää rakentavaa palautetta, hän jatkaa.

Kommentoi