Julkaistu 
Lotta Anttila

Romanialaista hilloa ja perunavohveleita – YEZ-vaihto toi kulttuurit yhteen Potakkajuhlilla

Nuorten pop-up-yrityksessä Potakkajuhlilla oltiin iloisissa tunnelmissa. Lotta Anttila Nuorten pop-up-yrityksessä Potakkajuhlilla oltiin iloisissa tunnelmissa.

Potakkajuhlille elokuun lopussa saatiin kansainvälistä tunnelmaa, kun YEZ-vaihdon nuoret Romaniasta ja Suomesta osallistuivat juhliin. Nuorten pop-up-yrityksessä oli myytävänä romanialaisia hilloja ja käsitöitä sekä perunavohveleita. Myyjinä toimivat nuoret itse, ja myyntivuorojen vaihtuminen antoi kaikille mahdollisuuden osallistua.

Romanialaisvieraat saapuivat Suomeen tiistaina 28. elokuuta, ja heidän vierailunsa kesti viikon. Viikon ohjelmaan kuului muun muassa erilaisia työpajoja sekä Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin tutustumista. Ohjelmaan kuului lisäksi Potakkajuhlien ajan toimivan yrityksen pyörittäminen, jonka tuotoilla rahoitetaan osa hankkeesta.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

– Olemme saaneet suunnitella viikon ohjelmaa aika paljon itse, kertovat hankkeeseen osallistuneet Meri Ollikainen ja Iiris Ruokolainen.

Nuoret ovat myös olleet itse vetämässä joitakin ohjelman osia.

– Me esimerkiksi esittelimme Bombaa ja saunaa, Ruokolainen sanoo.

Kummankin mielestä parasta on ollutkin juuri saunominen ja uiminen Pielisessä.

Kulttuurit kohtaavat

Vaihtoon osallistunut romanialainen Anna-iulia Grâdinescu on pitänyt Suomesta todella paljon. Eniten hän on nauttinut kävelyistä järven tuntumassa, joita olisi saanut hänen mielestään olla enemmän.

– Täällä on niin hiljaista ja rauhallista, aivan erilaista kuin Romaniassa, hän kertoo.

Grâdinescu lähti mukaan hankkeeseen, sillä hän on kuullut Suomesta paljon hyvää.

– Täällä on kaunis luonto ja ihania ihmisiä. On hienoa saada tuoda osa omaa kulttuuria tänne, ja viedä osa suomalaista kulttuuria mukana Romaniaan.

Iiris Ruokolaisen ja Meri Ollikaisen mielestä on myös ollut mielenkiintoista päästä tutustumaan toiseen kulttuuriin.

– En ole tiennyt romanialaisesta kulttuurista aikaisemmin paljoakaan, Ruokolainen sanoo.

Tutustuminen uusiin ihmisiin on nuorten mielestä myös hyvä asia, ja vierailun aikana onkin pelattu erilaisia tutustumispelejä.

Hauskaa ja opettavaista

Anna-iulia Grâdinescun mielestä viikko Suomessa oli hauska ja opettavainen. Työpajoissa opittiin yrittäjyyteen liittyviä asioita ja myös tehtiin käsitöitä, joita torilla oli myynnissä. Meri Ollikainen sanoo oppineensa englantia ja yrittäjyyttä sekä asioita Romaniasta.

Viimeisenä viikon ohjelmassa oli matka Helsinkiin. Grâdinescu kertoi odottavansa pääkaupunkiin tutustumista paljon.

Iiris Ruokolainen ja Meri Ollikainen sanovat odottavansa eniten syyslomaa, jolloin hankkeessa mukana olleet suomalaisnuoret pääsevät vastavierailulle Romaniaan. Ruokolainen kertoo haluavansa nähdä romanialaista luontoa.

– Draculan linna olisi myös mielenkiintoinen, Ollikainen lisää.

Kommentoi