Julkaistu    |  Päivitetty 
Riikka Hiltunen

Auton rattiin ennen aikojaan – "Enää ei tarvitse olla riippuvainen muiden kyydeistä"

Paavo Korhonen kuskaa nykyään itse itsensä kouluun. Riikka Hiltunen Paavo Korhonen kuskaa nykyään itse itsensä kouluun.

Heinäkuussa voimaan astunut uusi ajokorttilaki on helpottanut alaikäisenä ajokortin suorittamista. Uudistuksen myötä kriteerit lupaan ajaa ajokortti 17-vuotiaana ovat höllentyneet. Autokoulu Ajoneuvot yrittäjän Jussi Harpelan mukaan ikäpoikkeusluvat eivät kuitenkaan näy vielä kovin paljon autokouluissa, sen verran tuoreesta muutoksesta on kyse.

Yksi poikkeusluvan saaneista nuorista on nurmeslainen Paavo Korhonen. Hän kuuli luvan hakemisen helpottumisesta ensimmäisenä ukiltaan.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

– Päätin hakea, koska koulumatkani on pitkä eikä meille päin kulje julkista liikennettä. Ja helpottaahan se vanhempien työntekoa, kun ei tarvitse kuskata, Korhonen toteaa.

Trafin nettisivuilta löytyi lisätietoa sekä hakulomake. Sitä varten haettiin koululta lausunto poikkeusluvan tarpeellisuudesta sekä kirjoitettiin lomakkeeseen omat perustelut.

Ikäpoikkeuslupa myönnettiin kuukauden sisällä. Korhosen mukaan vastauksen odottaminen oli vaikeaa.

– Kohtuullisen lyhyessä ajassa hakemus kuitenkin käsiteltiin, hän myöntää.

Moni ihmeissään

Paavo Korhonen ja Jussi Harpela ovat yhtä mieltä siitä, että poikkeus-luvan saaminen ei vaikuta autokoulun käymiseen mitenkään erityisesti.

– Mitä nyt sain suorittaa kortin vuotta aiemmin. Eikä minun lakiuudistuksen myötä tarvinnut käydä teoriatunteja, sillä olen vuosi sitten suorittanut kevytmoottoripyöräkortin, Korhonen sanoo.

Korhosen kokemuksen mukaan kovin moni ei tiedä uudistuneen lain myötä auenneesta mahdollisuudesta saada ajokortti alaikäisenä.

– Onhan suurin osa aika ihmeissään, kun kuulevat, että minulla on poikkeuslupa, hän kertoo.

Korhonen suositteleekin poikkeusluvan hakemista kaikille, jotka uskovat siitä olevan hyötyä.

– Varsinkin edempänä asuvien elämää se helpottaa huomattavasti, hän sanoo.

Enemmän vapaa-aikaa

Jussi Harpela nostaa esiin huonot julkiset liikenneyhteydet. Hän uskookin, että poikkeusluvat yleistyvät paikoissa, joissa kulkuyhteydet ovat heikot.

– Poikkeuslupia haetaan luultavasti silloin, kun koetaan päivittäisen kulkemisen opintoihin tai töihin olevan ylivoimaisen hankalaa, Harpela pohtii.

– Ajokortin saaminen lisää nuoren liikkumisen vapautta, mutta toisaalta merkitsee myös suurempaa vastuuta, hän jatkaa.

Paavo Korhonen on samoilla linjoilla.

– Enää ei tarvitse olla riippuvainen muiden kyydeistä, hän toteaa.

Nyt kun ajokortti on saatu, Korhoselle on jäänyt myös enemmän vapaa-aikaa.

– Aamuisin saa nukkua pidempään ja iltapäivällä pääsee aikaisemmin kotiin, hän kertoo.

Juttu on Ylä-Karjalan ja Pielisen 4H-yhdistyksen yhteisen Mediatiimin toimittajan tekemä. Mediatiimiläiset ovat nuoria, jotka tekevät juttuja nuorista ja nuoria kiinnostavista aiheista.

Kommentoi