Julkaistu    |  Päivitetty 
Linda Halonen, Pietari Korkalainen

Raha toivotuin lahja

Yvonne Lie haaveilee kevytmoottoripyörästä. Linda Halonen Yvonne Lie haaveilee kevytmoottoripyörästä.

Alkukesä on sukujuhlien aikaa. Valmistujais- ja rippilahjat saattavat tuottaa päänvaivaa monille – välillä jopa niiden saajille. Ylä-Karjalan Mediatiimi päätti kevään viimeisessä sivussaan selvittää, millaiset muistamiset ovat oikeasti nuorten mieleen.

Kahdeksatta luokkaa lopetteleva Yvonne Lie viettää rippijuhliaan tänä kesänä. Hän ei ole toivonut lahjaksi rahan lisäksi mitään muuta.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

– Olen vähän haaveillut säästäväni kevytmoottoripyörään, hän kertoo.

Ylioppilaaksi kirjoittanut Eevi Kymäläinenkään ei olisi pahoillaan kahisevasta lahjasta.

– Sitähän opiskelija aina tarvitsee, hän toteaa.

Samaa mieltä on myös rippikoululainen Kasperi Korhonen.

– Ajattelin säästää mopokorttiin.

Koriste-esineitä, tauluja tai kirjoja Kymäläinen ei missään nimessä haluaisi.

– Niitä voi sitten hankkia itse, jos katsoo tarpeelliseksi, hän selittää.

Lie taas ei kaipaisi ”mitään turhaa krääsää”.

– Sellaista, mitä en oikeasti tarvitsisi ja joka kuitenkin vain jäisi nurkkaan pölyttymään, hän selittää.

Autoalalta ajoneuvoasentajaksi valmistuva Juuso Korhonen ei keksi mitään, mikä ei kelpaisi. Sen sijaan lahjatoive on mielessä.

– Auton maalipinnan käsittely ja vahaus liikkeessä olisi mukava, niin saisi pellin kiiltämään, hän kertoo.

Koruja kummallekin

Kauppalan koru- ja kelloliikkeen kauppias Katja Hakala kertoo ostettavien lahjojen vaihtelevan paljon henkilön tyylin ja budjetin mukaan.

– Korut ovat kuitenkin yleisiä lahjoja tytöille, joskus myös pojille. Heille tosin ostetaan usein korttilompakkoja, Hakala selittää.

Yvonne Lie on huomannut nuorten toivovan useimmiten rahaa. Juuso Korhonen taas uskoisi myös matka- ja elämyslahjojen miellyttävän monia.

– Matkalahja voisi kyllä olla hauska, mutta elämys ehkä hieman arveluttaisi, Eevi Kymäläinen pohtii.

Hänen mukaansa yleisimpiä lahjatoiveita rahan lisäksi ovat astiat, lahjakortit, pussilakanasetit sekä muut kodin käyttötavarat.

Tytöille helpompi ostaa

Juuso Korhosen mielestä tytöille on poikia helpompi ostaa lahjoja.

– He pitävät usein koruista ja muusta sellaisesta, hän sanoo.

Eevi Kymäläinen uskoo elektroniikan ja elämyksien olevan enemmän poikien mieleen.

– Pojat harvemmin tietävät, mistä astiasarjasta haluavat lahjansa.

Yvonne Lien mukaan sukupuolten välillä lahjatoiveissa ei ole valtavaa eroa.

– Ehkä tytöt saattavat haluta vähän jotain käytännöllisempää, kuten juuri niitä astioita, hän tuumii.

Juttu on Ylä-Karjalan ja Pielisen 4H-yhdistyksen yhteisen Mediatiimin toimittajien tekemä. Mediatiimiläiset ovat nuoria, jotka tekevät juttuja nuorista ja nuoria kiinnostavista aiheista.

Kommentoi