play

Toimitusvaltaus: Messupassiin leimoja kattamalla pöytä tai kokeilemalla sumopainia

Liikunta-työpajassa pääsi testaamaan sumopainia.

Liikunta-työpajassa pääsi testaamaan sumopainia. Kuva: Eetu Pyykönen

Eetu Pyykönen

Koulun käytävillä liikkuu paljon oppilaita. Kaikilla on kädessään messupassi, johon kerätään leimoja eri toimintapisteistä. Osalla oppilaista on kasvomaalauksia, esimerkiksi viikset. Käynnissä on Kirkkokadun koulun MOK-tapahtuma eli monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin liittyvät messut, jonka teemana on hyvinvointia arjesta.

7C-luokkaa käyvä Matias Holma on mukana Käytöstavat-pajassa. Pajassa voi esimerkiksi pyörittää onnenpyörää, opetella solmimaan kravatin tai kattamaan pöydän. Lisäksi on mahdollisuus osallistua Kahoot!-peliin.

Matias Holma osallistui työpajaan, vaikka se ei ollut mieluisaa.

Matias Holma osallistui työpajaan, vaikka se ei ollut mieluisaa. Kuva: Eetu Pyykönen

Holma sanoo osallistuneensa suunnitteluun hyvin. Hän kertoo, että pajan suunnittelu ei ollut vaikeaa. Hänen mielestään heidän pajansa on toiminut huonosti.

– Pajassa ei ole kivaa, koska siellä on tylsää, Holma lisää.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

7D-luokkaa käyvä Jasper Häkkinen on ollut suunnittelemassa Liikunta-pajaa.

– On ollut kivaa, koska siellä on kavereita, hän sanoo.

Häkkinen jatkaa, että pajan suunnittelu ei ollut vaikeaa vaan enemminkin välineiden etsiminen.

– Mietittiin esimerkiksi pallojen ja ämpäreiden kokoa.

Häkkisen mielestä pajan pitäminen on sujunut hyvin, tosin kävijöitä on toistaiseksi ollut vähän. Hän aikoo messupäivän aikana käydä niin monessa muussa pajassa kuin ennättää. Häkkistä kiinnostavat pajoista eniten Liikunta-paja ja Uni & lepo -paja.

Toimitusvaltaus

Ylä-Karjala toteutti Toimitusvaltauksen Kirkkokadun koululla Nurmeksessa perjantaina 5. toukokuuta.


Valtaukseen osallistui kuusi yläkoululaista.


Tarkoituksena oli tutustuttaa oppilaita toimittajan työhön.


Nuoret keksivät itse kysymykset, tekivät haastattelut, ottivat kuvia ja valitsivat kuvat juttuihin sekä kirjoittivat tekstit.


Tällä kertaa Toimitusvaltaus oli osa koulun MOK eli monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin liittyviä messuja, joiden teemana oli hyvinvointia arjesta. Toimitusvaltaus mukaan lukien messuilla oli 19 työpajaa.


Toimitusvaltaus on yksi Sanomalehtien Liiton kehittämä mediakasvatusprojekteista.


Projektien tavoitteena on luoda yhteistyötä koulujen ja sanomalehtien välille.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta