Aina vähän retkellä: Arktinen roadtrip mieluiten kaikilla mukavuuksilla

Karavaanarius on ehkä mielletty eläkeläisten touhuiksi, ja sen harjoittaminenkin sijoittuu karavaanareiden iästä riippumatta enemmän kesään. Me sen sijaan olemme puolisoni kanssa toteuttaneet useita talvisia matkailuautoreissuja jo viime vuosikymmenellä, ennen kuin autossa asuminen tuli laajemmin muotiin myös nuorten aikuisten keskuudessa. Tai noihin aikoihin asiasta ei ainakaan tehty vielä kauniin visuaalisia TV-ohjelmia, kuten Aino Huilajan Yle Areenastakin löytyvä Van Life.

 Meidän vanha möhkälemäinen matkailuautomme, jonka kanssa olemme olleet pääasiallisesti talviaikaan teiden tukkona Keski-Euroopassa, Norjassa ja Ruotsissa, ei tosin ole ihan yhtä trendikäs, kuin sulavalinjainen retkeilypaku, jolla Huilaja puolisonsa ja koiransa kanssa Van Life -sarjassa reissaavat. Ulkomuotonsa ansiosta Möhköksi ristitty automme ajaa kuitenkin saman asian, ja asumisratkaisun puolesta ehkä jopa hieman käytännöllisemmin kuin vailla kunnollista lämmitystä, vessaa ja suihkua oleva retkeilypaku.

Van Lifen kakkoskaudella Huilaja toteuttaa arktisen roadtripin Pohjois-Norjaan, jossa mekin olemme viettäneet paljon aikaa vapaalaskuharrastuksen parissa, kolme kevättalvea Möhkön suojassa asuen. Lofootit, Lyngenin alue ja Senja ovat tulleet tutuiksi kuten myös norjalaisten herkku – vohvelit brunostilla, mansikkahillolla ja rømmellä. Matkan varrelle on mahtunut myös mielenkiintoisia kohtaamisia muiden karavaanareiden ja retkeilypakulla liikenteessä olevien kanssa. Samojen asioiden äärellä olemme siis pyörineet kuten Huilaja omalla arktisella roadtripillään.

Kohtaamisista mieleen on jäänyt erityisesti eräs pariskunta, jotka sattuivat yhtenä keväänä useamman kerran samoille parkkipaikoille kanssamme Norjassa Lyngenin alueella. He olivat reissussa pienellä, itse rakentamallaan retkeilypakulla, jossa kaikki muu paitsi nukkuminen oli suoritettava auton ulkopuolella, joten he olivat tuttu näky kokkailemassa auton vieressä. He myös dyykkasivat ruokaa kauppojen roskiksista ja jakoivat sitä ystävällisesti myös muille. Heidän ansiostaan meillä oli kaapit täynnä vanhentuneita appelsiinimehuja, joita löytyi Möhkön uumenista vielä seuraavan kesän reissuillakin.

Autossa asumisessa, oli se talviasuttava tai ei, on ehdottomasti puolensa. Erityismainintana sen tuoma vapaus, koska ei ole sidottu mihinkään paikkaan. Lisäksi helppous, kun homman jujusta pääsee kiinni. Kaikenlaiset karavaanarikikat ja puskaparkit ovat tulleet tutuksi, ja autossa asumisen myötä on avautunut aivan uusi maailma, kun pitkillä taipaleilla on pitänyt sumplia mistä saa vettä, ja mihin tyhjätä harmaavesi ja vessa. Se lienee juuri sitä karavaanarielämän ydintä.

Harrastamisen, yleisen mukavuuden ja karavaanarielämän jatkuvuuden kannalta on ollut myös ensiarvoisen tärkeää, että kastuneet ja hikiset vaatteet on saanut kuivaksi, käyttövesi ja harmaavesi eivät ole jäätyneet, ruuat eivät ole jäätyneet, on ollut peseytymismahdollisuus ja käytössä toimiva vessa. Siksi talviasuttava vanha matkailuauto on ollut erittäin hyvä vaihtoehto. Vaatii siis hieman erilaista huumorintajua asustella talvi autossa ilman kunnollista lämmitystä, joten siitä hatunnosto Huilajalle ja hänen retkikunnalleen.

Katselusuositus myös Van Life -sarjalle, ja yleissuositus karavaanarielämälle ja miksei myös sille arktiselle pakuelämällekin.