play

Kuluttajien luottamus taloustilanteeseen heikko – Heikointa luottamus on Itä-Suomessa

Arvio omasta taloudesta on kuluttajilla heikolla tasolla. Rahaa oli joulukuussa jäänyt säästöön enää noin puolella kuluttajista.

Arvio omasta taloudesta on kuluttajilla heikolla tasolla. Rahaa oli joulukuussa jäänyt säästöön enää noin puolella kuluttajista. Kuva: Suvi Palosaari

Kati Honkanen

Tilastokeskuksen tekemän kuluttajien luottamustutkimuksen mukaan kuluttajien arvio oman taloutensa nykytilasta oli joulukuussa hyvin heikolla tasolla. Myös odotukset omasta sekä Suomen yleisestä taloudesta vuoden kuluttua olivat synkät.