Pitkin pikkuteitä rättärillä kikattaen

Nurmeslaislähtöiset serkukset Taru Juvonen ja Hilkka Lohtander ovat kohta jo 30 vuotta kiertäneet Suomea rättikattoisella Citroen 2CV:llä, aina kulloinkin valiten vähemmän kuljetun kylätien ja karttaen isoja autobaanoja. Mikäpä onkaan parempaa ajatusten tuuletusta kuin rättärin avonainen katto ja hyvä seura.

– Matkan varrella saattaa tulla jokin paikka vastaan, josta miettii, olisikohan tuolla meille jotain. Ajetaan reiteille, joita ei tavallisesti tule ajettua. Mitä pienempi tie, sitä parempi, kunhan on ajokuntoinen, Lohtander kuvaa spontaania reissusuunnitelmaa, jota ei navigaattoreilla suunnitella.

Vuodesta 1996 lähtien retkeillyt parivaljakko on ajellut Itä-Suomen lisäksi muun muassa Turun saaristossa, Kokkolan ja Vaasan seudulla ja jopa Virossa. Viimeisin matka viime kesänä ulottui Nurmekseen, Pielisen maisemiin, jolloin matkassa oli myös Heta-koira.

Pielinen on Juvosen ja Lohtanderin mielestä aivan omaa luokkaansa. Juvoselle järvi on erityisen tuttu, sillä hän työskenteli Vinkerillä laivaemäntänä 1980-luvulla.

– Kyllä Nurmekselle on meidän sydämissämme varattu spesiaalipaikka, Juvonen huokaa kaksikon lounastettua Hyvärilässä.

Retkeily on sopivaa vastapainoa työelämälle, kiinteistösihteerinä Rovaniemellä työskentelevä Lohtander kertoo.

– Pitää lähteä matkaan sellaisella sopivalla mielialalla ja asenteella. Oma työ on sellaista, että kelloa katsotaan. Tässä ei paljoa kelloa katsella, hän sanoo.

Juvonen muutti takaisin Kuopioon Uskonsa kanssa vuonna 2016, kun mies jäi eläkkeelle ja Juvonen vaihtoi alaa. Ennen sitä he olivat yrittäjiä Helsingissä.

– Pitää opetella elämää sillä tavalla rennosti. Kun on suorittanut oikein kovasti, on tällaiset reissut hyviä siihen, että opettelee elämään hetkessä, Juvonen pohtii.

Rättäri-into puraisi

Vaikka Taru Juvonen ja Hilkka Lohtander ovatkin serkuksia, ystävyydeksi tuttavuus syveni vasta, kun Lohtanderin äiti kuoli vuonna 1994.

– Elämä oli muuttunut silloin muutenkin, kun oltiin molemmat sinkkuja. Sitten tästä löytyi aivan mahdottoman hyvä uusi elämä. Siitä lähtien ollaan pidetty yhtä, liki 30 vuotta tiiviisti, Lohtander sanoo.

– Paljon nähdään ja ollaan yhteyksissä, Juvonen sanoo välimatkasta huolimatta.

Rättäri-into puraisi Juvosta vuonna 1996, kun hän meni naimisiin ja aviomiehellä sattui olemaan rättäri. Ensimmäinen serkusten reissu johti Kuopiosta Heinävedelle ja Rääkkylään.

– Ajateltiin vain, että kokeillaan. Siitä se sitten vain jäi päälle, ja joka vuosi ollaan reissussa oltu, Juvonen sanoo.

– Nyt ei annettaisi suin surminkaan tätä pois. Se on meidän tämmöinen kikatusterapia. Ei reissua tarvitse niin paljoa suunnitella. Ollaan niin pitkä aika jo kuljettu, että sitä tietää jo, mitä se toinen tuumailee, Lohtander lisää.

Mies pinnan takana

Tämänhetkinen Citroen 2CV on erikoinen tapaus, joka kiinnittää useimpien huomion tiellä päällä ja erityisesti parkkipaikalla ollessaan. Auto nimittäin näyttää kuin se olisi rakennettu puusta.

– Mieheni on koristetaiteilija ja konservaattori, ja auto on ootrausmaalattu. Ootraamalla voidaan tehdä puujäljitelmää. Siinä on pelti alla, pinta on siveltimellä maalattu ja venelakalla lakattu, Taru Juvonen kertoo.

Pinta on sen verran uskottavasti tehty, että koputtamallakaan ei välttämättä uskoisi pinnan olevan pellistä. Kokonaisuuden kruunaa takaluukkuun kirjailtu auton nimi: Puu-C.

– Se on helppo lähestymisen keino, kun ajaa tuommoisella autolla. Usein ihmiset tulevat jututtamaan. Joskus he ovat ujoja, mutta saahan sitä tulla jututtamaan. Pääasiallisesti hyvin positiivista reaktioita, Hilkka Lohtander kuvailee.

Helppiä saatavilla

Autossa viehättää erityisesti sen paras ominaisuus eli rättikatto. Myös rättärin anteeksiantava jousitus sopii suomalaisille pikkuteille kuin nenä päähän.

– Se on kuin avoauto. Sillä on makea ajaa, kun se joustaakin hyvin. Voi ajaa vaikka minkälaisia kinttupolkuja, Taru Juvonen sanoo.

Rättäri on puhtaasti kesäauto ja mieluiten hyvässä kelissä ajettava. Kiireiselle auto ei sovi, eikä nykyaikaisia mukavuuksia vaativille, sellaiset henkilöt ajavat täysin muunlaisilla autoilla.

– Tuulilasinpyyhkimetkin on sen verran hentoiset, että jos kovasti sataa, ne eivät oikein kerkeä siihen mukaan, Juvonen tunnustaa.

– Pääasiassa ajellaan valoisan aikaan, kun valot totta puhuen ovat hieman heikosti näyttävät, Hilkka Lohtander hymyilee.

Matkan varrella autosta on särkynyt yhtä jos toista osaa, mutta onneksi korjaamoja on maa pullollaan, jonka lisäksi rättäriharrastajien helppi-verkosto on apuna. Viime kädessä tilanne ratkeaa vaikka ilmastointiteipillä.

– Melkein joka reissulle on mahtunut jotain kommellusta. Aina on löytynyt apu joko meistä itsestämme tai tuolta jostain korjaamolta. Nämä jutut kyllä kuuluvat asiaan, Lohtander hymyilee.