Pielisen talvi: Alpakoiden kanssa pusuttelemaan
Son-Lepo alpakkatarhan alpakat pitävät ensin pientä hajurakoa, mutta pian uteliaisuus voittaa ja eläimet ovat kosketusetäisyydellä hamuamassa kameraa ja lehtiötä. Käsi lähtee automaattisesti kohti alpakan pehmeää turkkia ennen kuin alpakkatarhan yrittäjä Kati Murtola ehtii kertoa, että alpakat eivät tykkää kosketuksesta.
– Ne ovat uteliaita, mutta eivät pidä äkkinäisistä liikkeistä. Ne saattavat hypätä äkkiä karkuun, Murtola kertoo ja saman tien lähimpänä olleet laukkaavat hieman kauemmas tarhassa.
Yrittäjä Kati Murtola ja Asteri näyttävät mallia pusuttelusta. Kuva: Tuire Haverinen
Murtola perusti alpakkatarhan Ylikylälle Kivikkolan tilalle viime syksynä. Nurmeksessa hänellä on kaikkiaan seitsemän alpakkaa, kun tammikuun lopussa lauma kasvoi kolmella nuorella pojalla. Lisäksi yksi alpakka on sijoitettuna muualle. Heinäkuussa tarhalle voi syntyä vasoja, sillä kolme emää on astutettu viime kesänä.
– Pikkuhiljaa olen aloittanut yritystoimintaa. Syksy oli vielä hiljaista, mutta nyt on ollut hyvää pöhinää. Aika paljon on tullut kyselyitä ryhmiltä kevättalvelle, ja aloitan Bomban kanssa yhteistyötä, jossa matkustamme alpakoiden kanssa Bomballe vierailuille, Murtola kertoo.
Poluille taluttelemaan
Kati Murtolan mukaan vierailu alpakkatilalla sopii kaikille. Alpakoita pääsee myös tapaamaan ympäri vuoden.
– Moni on kysynyt, onko tarha talvella auki. Ainoastaan jos on tosi kylmä, ei täällä ole niin mukava olla ja alpakatkin hakeutuvat suojaan, jos on parikymmentä astetta pakkasta, Murtola kertoo.
Tarhavierailun aluksi Murtola kertoo alpakoista ja jakaa käytösohjeita. Tarhassa ei esimerkiksi saa juosta. Sen jälkeen vierailijat pääsevät syöttämään alpakoille porkkanoita.
– Annamme myös pellettiruokaa ruokakupeista, ja alpakat tykkäävät myös lämpimästä vedestä. Lapset varsinkin tykkäävät myös heinien jakelusta.
Etualalla Asteri, taustalla tarhan uudet pojat Derek, Devon ja Karlos. Kuva: Tuire Haverinen
Kati Murtola myy myös alpakkapehmoleluja. Kuva: Tuire Haverinen
Vierailulla voi myös kokeilla alpakan taluttamista. Devon ja Kati Murtola näyttävät mallia. Kuva: Tuire Haverinen
Vierailulla voi päästä myös taluttamaan alpakoita.
– Täällä on hienot maisemat talutella, ja kun saadaan polut auki, pääsemme Lautiaisen rantaan ja Käpälysvaaralle, Murtola suunnittelee.
Murtolan mukaan tarhalle voi tulla myös vaikka ihan vain oleilemaan.
– Jos ei halua syötellä ja haluaa tulla viettämään tänne hiljaista hetkeä, sekin onnistuu. Voi ottaa vaikka kirjan mukaan ja istuskella tässä puiden lomassa alpakoiden seurassa, kuten minä tein viime syksyn lämpiminä päivinä.