play

Tilausehdot

Ylä-Karjala on PK Paikallismediat Oy:n kustantama paikallislehti, joka ilmestyy paperisena kerran viikossa  ja digitaalisina verkkopalveluina jatkuvasti.

1.  Tilausmuodot

Kestotilaus on tilausmuoto, joka on voimassa toistaiseksi ilman erillistä tilauksen uudistamista. Tilaukseen kuuluu paperilehden lisäksi sähköinen näköislehti sekä lehden digitaaliset sisällöt. Tilausmaksu voidaan maksaa 12, 6, 4 ja 3 kuukauden välein ilman erälisää. Kestotilaus laskutetaan aina laskutusjakson alussa. Asiakas voi muuttaa laskutusjakson pituutta tai lopettaa kestotilauksensa ilmoittamalla siitä asiakaspalveluun vähintään kahta viikkoa ennen seuraavan laskutusjakson alkamista. Asiakas voi lakkauttaa kestotilauksen muulloinkin kuin laskutusjakson päättyessä, mikäli perusteltu syy (esim. sairaus, kuolema, muutto pois levikkialueelta) on olemassa. Tällöin laskutetaan jo saadut lehdet lisättynä 5 euron käsittelymaksulla ja palautetaan mahdollisesti ennakolta maksettu tilausmaksun osuus.

Määräaikaistilaus on voimassa sovitun määräajan ja se laskutetaan tilauksen alussa. Tilaukseen kuuluu paperilehden lisäksi sähköinen näköislehti sekä verkkosivujen online-uutiset. Jos määräaikainen tilaus halutaan lopettaa ennen sovitun määräajan päättymistä, tilaaja on velvollinen maksamaan saamansa lehdet. Suoritettua tilausmaksua ei palauteta toimittamatta jäävien lehtien osalta muutoin kuin erityisen painavasta syystä ja tällöin PK Paikallismediat Oy veloittaa peruutuksesta aiheutuvan käsittelymaksun 5 euroa.

Digi-tuotteen tilaus

Digi-tuote sisältää paperille painetun lehden sähköisen version (näköislehden) sekä verkkosivujen online-uutiset, jotka ovat luettavissa internetyhteyden avulla osoitteessa www.ylakarjala.fi. Näköislehden lukemista varten tarvitaan internetselain. Digitaalinen sisältö on mahdollista lukea myös lukulaitteella tai älypuhelimella, jossa on iOS- (iPad/iPhone) ja Android-käyttöjärjestelmä. Lukemista varten laitteeseen pitää ladata laitteen sovelluskaupasta PKK paikallislehdet -sovellus. Sovelluksen lataus on ilmainen. Digitaalista sisältöä voi lukea yhdellä käyttäjätunnuksella samanaikaisesti vain yhdellä laitteella. PK Paikallismediat Oy ei vastaa digitaalisten sisältöjen lukemiseen tarvittavien laitteiden tai internet-yhteyksien hankkimisesta tai kustannuksista.

Digi-tuotteiden lukemista varten on asiakkaan tehtävä itselleen henkilökohtainen käyttäjätunnus ja salasana lehden verkkopalvelussa. Digi-tuotteen tilaus on mahdollista tehdä vain jokapäiväisenä tilauksena.

PK Paikallismediat Oy ei vastaa teknisten vikojen, tietojärjestelmäongelmien, tietoliikennehäiriöiden, huoltokatkojen tai muiden vastaavien syiden aiheuttamista tilapäisistä häiriöistä Digi-tuotteiden tai online-uutisten lukemisessa.

2. Tilausten voimaan astuminen

Lehden tilaus voi astua voimaan asiakkaan haluamana päivänä edellyttäen, että tilaus ehditään käsittelemään lehden tietojärjestelmässä riittävän ajoissa.

Paperilehden tilaukseen kuuluva näköislehden lukuoikeus astuu voimaan heti, kun tilaus on onnistuneesti tallennettu lehden tietojärjestelmään. Digi-lehteä pääsee lukemaan heti, kun asiakas on tehnyt itselleen käyttäjätunnuksen ja salasanan lehden verkkosivuilla olevan rekisteröintilomakkeen ohjeen mukaisesti.

3. Jakelunkeskeytykset ja osoitteenmuutokset

Asiakas voi keskeyttää tilapäisesti lehden jakelun tai muuttaa lehden jakeluosoitetta ilmoittamalla siitä lehden asiakaspalveluun kohdassa 2 mainittujen aikataulujen puitteissa. Tilapäisen jakelunkeskeytyksen ja osoitteenmuutoksen minimiaika on 7 vuorokautta. Tilapäinen jakelunkeskeytys hyvitetään tilausajassa siten, että seuraava laskutusjakso tai tilauksen päättymispäivä siirtyy eteenpäin keskeytystä vastaavan ajan. Mikäli tilaukseen sisältyvän digilehden lukuoikeus säilytetään, ei keskeytysaikaa hyvitetä. Tilapäisen jakelunkeskeytyksen voi tehdä lehden kestotilaaja tai määräaikaistilaaja, jos määräaikaisen tilauksen pituus on vähintään 2 kk. Jakelunkeskeytyksiä voi olla yhden kalenterivuoden aikana yhteensä enintään 4 kuukautta.

Pelkän Digi-tuotteen tilausta ei voi keskeyttää.

4. Tilaushinnat ja maksaminen

Lehden tilaustuotteiden tilaushinta määräytyy kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti. Hinnasto on nähtävissä lehden asiakaspalvelussa, lehdessä tärkeimpien tuotteiden osalta ja verkossa. Mahdolliset hinnanmuutokset astuvat voimaan lehdessä ilmoitettuna ajankohtana seuraavasta laskutusjaksosta lähtien ja ne koskevat kaikkia tilauksia. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja näiden voimaantulohetkestä alkaen. Tilausmaksu on maksettava viimeistään eräpäivänä. Jos laskua ei ole maksettu viimeistään eräpäivänä, veloitetaan maksumuistutuksen lähettämisestä 5 euron muistutusmaksu. Mikäli tilauksesta maksetaan suurempi summa kuin laskuun on merkitty, siirrämme liikasuorituksen seuraavan laskutusjakson hyväksi tai jatkamme tilausta kyseisen summan arvosta. Liikasuoritus voidaan myös maksaa takaisin tilaajan niin halutessa. Maksamattomana päättyneestä tilauksesta veloitetaan määräaikaistilaushinnaston mukainen tilausmaksu ajalta, jolta asiakas on ehtinyt lehtiä saada.

Tilauslaskun saa kätevimmin e-laskuna. E-laskun saa käyttöön veloituksetta omassa verkkopankissa. Myös suoramaksu- ja paperilaskuvaihtoehdot ovat mahdollisia sekä yrityksille verkkolasku. Paperisen laskun ja suoramaksun ennakkoilmoituksen lähettämisestä veloitamme 4 eur/lasku.

Verkossa tehty tilaus
Verkkokaupan maksuvälittäjänä toimii Visma Pay (Paybyway Oy, y-tunnus 2486559-4), joka on rekisteröity Finanssivalvonnan ylläpitämään maksulaitosrekisteriin. Maksamiseen siirrytään Visma Payn verkkopalvelun kautta ja tiliotteella ja laskulla maksun saajana näkyy Visma Pay tai Paybyway Oy. Visma Pay välittää maksut verkkokauppiaalle. Maksaminen on turvallista, sillä kaikki maksutapahtumaa koskevat tiedot välitetään salattua yhteyttä käyttäen niin ettei kukaan ulkopuolinen taho näe maksutapahtuman tietoja. Kauppa syntyy verkkokaupan asiakkaan ja verkkokaupan välille. Verkkokaupan vastuulla ovat kaikki kauppaan liittyvät velvoitteet. Lue lisää Visma Paysta: https://www.visma.fi/vismapay/

Maksaminen
PayForm-palvelun kautta voit maksaa verkkopankkitunnuksilla, lompakolla tai maksukorteilla (credit/debit). Käytettävissä ovat seuraavat maksutavat: Osuuspankki, Nordea, Danske Bank, Oma Säästöpankki, Säästöpankki, Aktia, Paikallisosuuspankit, S-Pankki, Handelsbanken, Ålandsbanken, MobilePay, Masterpass, Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard- ja Debit MasterCard -kortit.

MobilePay: Voit maksaa MobilePay-lompakollasi mikäli olet sallinut verkkokaupoissa maksamisen sovelluksen asetuksista. MobilePay-lompakolla suoritetut maksut veloitetaan lompakkoon liitetyltä maksukortilta. Mikäli maksun veloittaminen maksukortilta epäonnistuu, MobilePay-lompakolla maksaminen ei ole mahdollista verkkokaupassa.

Pivo: Käyttöehdot ovat tarjolla Pivon sivuilla: https://pivo.fi/kayttoehdot/pivon-kayttoehdot/

Visma Pay -maksupalvelun yhteystiedot

Visma Pay, Paybyway Oy (Y-tunnus 2486559-4)
Sähköposti: helpdesk@vismapay.com
Puhelin: 09 315 42 037 (arkisin klo 9-17)
Postiosoite: Laserkatu 6, 53850 Lappeenranta

5. Ylä-Karjalan jakelu

Ylä-Karjala jaetaan lehden varsinaisella levikkialueella, joka Nurmes, ilmestymispäivinään paikkakuntakohtaisen jakeluaikataulun mukaisesti. Jakelu suoritetaan taajamissa perusjakelussa omiin postilaatikoihin. Haja-asutusalueilla jakelu tapahtuu arkisin pääsääntöisesti Posti Oyj:n peruspalvelun mukana. Muualle Suomeen lehti jaetaan pääsääntöisesti ilmestymispäivää seuraavan kahden työpäivän aikana Posti Oyj:n hoitamassa perusjakelussa arkipäivisin (pois lukien tiistai) Postin tilausehtojen mukaisesti.  Ylivoimaiset, ennalta arvaamattomat olosuhteet voivat aiheuttaa jakeluaikatauluihin viivästymisiä.

Asiakkaan tulee huolehtia siitä, että lehden jakajalla on esteetön pääsy postilaatikolle, postiluukulle tai heittolaatikolle. Asiakkaan tulee myös huolehtia siitä, että postilaatikkoon tai -luukkuun on selkeästi merkitty nimi ja asunnon numero.

Painetun Ylä-Karjala lehden jakelua ei voi tilata ulkomaille.

Asiakkaan tulee reklamoida viivytyksettä jakeluhäiriöpäivystykseen tai lehden asiakaspalveluun, mikäli lehti jää tulematta lehdestä johtuvasta syystä asiakkaalle. Lehden vastuu rajoittuu ensisijaisesti puuttumaan jääneen lehden tuomiseen normaalijärjestelyin asiakkaalle. Toissijaisesti lehti pidentää asiakkaan tilausjaksoa kokonaan jakamatta jääneitä lehtiä vastaavalla määrällä. Lehti ei edellä esitetyn lisäksi korvaa tilaajalle jakeluhäiriöstä tai jakamatta tai ilmestymättä jäämisestä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa, kustannuksia, välittömiä tai välillisiä vahinkoja. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotantohäiriöt, sääesteet tms.) ja force majeure -esteen vuoksi toimittamatta jääneistä lehdistä ei suoriteta hyvitystä.

Asiakas voi reklamoida mahdollisista jakeluhäiriöistä perusjakelualueilla  Posti Oyj:n jakeluhäiriöpäivystykseen ja muun Suomen osalta Posti Oyj:n palautepalveluun. Jakelupäivystyksien yhteystiedot löytyvät lehdestä sekä verkkosivulta. Lisätietoja saa myös Postista osoitteesta www.posti.fi.

6. Vastuu Ylä-Karjalan toimittamisesta ja painojäljestä

Lehdessä voi suurien painosmäärien vuoksi tai muista teknisistä syistä esiintyä vähäisiä poikkeamia painojäljessä tai paperin laadussa. Lehti ei vastaa tällaisista poikkeamista.

7. Etämyynti

Tilaajalla on kuluttajansuojalain 6 luvun 14 §:n mukainen oikeus perua etämyynnissä puhelinmyyjän kautta tekemänsä tilaus vapaamuotoisella ilmoituksella 14 päivän kuluessa ensimmäisen lehden vastaanottamisesta. Perumiselle ei tarvitse esittää syytä. Ennen perumisilmoitusta saapuneita lehtiä ei tarvitse palauttaa.

8. Tietosuoja ja henkilötietolaki

Lehden tilaajien tietoja ylläpidetään PK Paikallismediat Oy:n asiakasrekisterissä, johon tallennettuja tietoja käytetään asiakassuhteen hoitoon ja ylläpitoon. Asiakas voi kieltää tietojensa käytön markkinointitarkoituksiin ja -tutkimuksiin ilmoittamalla siitä lehden asiakaspalveluun. Henkilötietolain mukaiset yhteydenotot tulee toimittaa lehdelle kirjallisina ja allekirjoitettuna.

© 2024 PK Paikallismediat Oy

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta