play

Ikuista välivuotta viettämässä: Uudet tuulet puhaltavat

Arttu Toivanen

En edes muista, mistä kerroinkaan viimeksi blogissani. Siitä on kieltämättä aikaa, ja onhan tapahtumia myös riittänyt. Lisäksi blogini täyttää lokakuun lopussa vuoden, ja ainakin vielä olen jaksanut tai ehtinyt pitää sen hengissä. Olen sellainen ihminen, joka innostuu jostain asiasta hetkellisesti paljon, eikä pääse eroon siitä, mutta tietyn ajan jälkeen on vaihdettava mielenkiinnonkohdetta. Nyt minulla on menossa aikakausi, jolloin en pysty pysymään erossa jäähalleilta.

Luultavasti seuraavaksi iskee into lukea kaikki kirjahyllyn rästiin jääneet kirjat. Eiköhän myös uusin NHL-videopelisarjan tekele vie ajatukset mennessään 11. lokakuuta lähtien. Toisaalta virkistävää, kun aina ei ole samat asiat mielessä. Jääkiekostakin osaan nauttia ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

Osasyy, miksi nautin jääkiekon seuraamisesta tällä hetkellä, on asuinpaikkani. Olen nyt reippaat kaksi kuukautta asunut Kuopiossa, joten on kieltämättä ollut siistiä käydä hallilla säännöllisesti. Myös kausikortin omistaminen lienee “pakottanut” nauttimaan etuuksista.

Lähdin avoimin mielin opiskelemaan logistiikan perustutkintoa tänne. Pieniä mutkia on ollut matkassa, mutta valmistuminen koittanee syksyllä 2023 tai keväällä 2024. Suunnitelmissa olisi kouluaikana käydä Tanskassa ajelemassa kansainvälinen trukkikortti ja ehkäpä jonkin sortin harjoittelu Saksassa. Kuitenkaan en ole varmaksi noita lyönyt.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yksin asumisessa on etunsa, mutta toisaalta en ole koskaan kieltänyt vanhempien käymistä luonani. Olenkin jo pari kertaa käynyt Nurmeksessa, ja voi olla, että koulun jälkeen palaan sinne. Kuopiossa ei ole kyllä valittamista, joskin Mazdani lahotessa en pääsisi liikkumaan järkevästi täällä.

Vihdoin ehdin kirjotella tämän pitkään harkitun tekstin. Uusi kotikaupunki alkaa selkenemään päivä päivältä, joka helpottaa organisointia muidenkin asioiden osilta. Ehkäpä seuraava villitykseni onkin kirjoittaa 24/7?

Kuopiolaistunut Arttu

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta