Aina vähän retkellä: Polkujuoksun viehätys ja Sivakan kuntoportaat

Olen alkanut trendikkäästi polkujuoksemaan. Polkujuoksulenkillä olen käynyt jo kaikki kaksi kertaa, ja siitä se kai taas pikkuhiljaa lähtee, vaikka taukoa juosten liikkumisesta ehti kertymään jo pitempi tovi. Tarkemmin ottaen melkein kaksi vuotta, sillä raskausaikana en pystynyt juurikaan ottamaan juoksuaskelia, enkä vielä pitkään raskauden jälkeenkään ilman, että olisi tuntunut kuin sisuskalut vaihtelisivat paikkoja keskenään.

Nyt on sisuskaluilla jo paremmat tunnelmat, ja poluilla juokseminen on keholle myös jonkun verran armollisempaa pehmeämmän pohjan ansiosta kuin esimerkiksi asfalttia myöten nilkuttaminen. Polkujuoksu vaatii tosin eri tavalla tasapainoa, mutta todettakoon, että se kehittyy siinä sivussa niitä polkuja juoksemalla.

Poluilla juokseminen on myös paljon mielekkäämpää, kuin teitä pitkin eteneminen. Lisäksi tähän vuodenaikaan hyttysistä ja paarmoista saa mukavaa lenkkiseuraa, ja ne hoitavat esimerkillisesti myös kirittäjän tehtäviä. Toki ihmisseurakin on polkulenkeillä ihan kiva.

^{En ole} ikinä ollut mikään himojuoksija, mutta pitkä juoksematon jakso teki ilmeisesti tehtävänsä, koska kiinnostus juoksemista kohtaan palasi jopa niin, että olen päättänyt alkaa juosta pitkiä matkoja. Siis oikeasti pitkiä, nimittäin tavoitteena olisi juosta noin kolmevuotistähtäimellä jonkun sortin ultramatka eli ainakin 50 kilometriä kerralla ja miksei pitempikin, jos oikein innostun.

Noin kolmevuotisen tästä projektista taas tekee se, että tarvitsen luonnollisesti aikaa harjoitteluun, koska juoksukuntoni on tällä hetkellä lähes olematon. Tai no, ei se ihan olematon ole, sillä olen viimeisen vuoden aikana kävellyt luultavasti useita tuhansia kilometrejä vaunuja lykkien, koska lapseni ei pitkään suostunut nukkumaan päiväunia kuin liikkuvissa vaunuissa, joten pohjakunto on sen myötä hankittu.

Keho sen sijaan vaatii uudelleen totuttelua juoksemiseen, koska juoksu on taas hieman erilaista kyytiä luille ja ytimille. Täytän myös noin kolmen vuoden päästä 40 vuotta, joten tuntui hyvältä ajatukselta asettaa vanhenevalle keholleni jonkunlainen liikunnallinen tavoite, joka toivottavasti motivoisi myös pitämään siitä hyvää huolta.

^Viimeisin trendikäs polkujuoksulenkki sijoittui Sivakkaan. Lähdimme Elinan kanssa Autiotammen laavulta matkaan, josta juoksimme Hiidenportin kansallispuiston rajalle ja takaisin. Matkaa kertyi yhteensä hieman vajaa kuusi kilometriä. Sateiden jälkeen polku oli erittäin märkä ja kengät kastuivat jo ensimmäisen sadan metrin matkalla, mutta muuten kuljimme upottavalla polulla ketterästi kuin nuoret hirvet konsanaan.   

Lenkki olisi mennyt luultavasti kunnon rypemiseksi märän maan takia, mutta matkalta löytyi jymy-yllätys, nimittäin uusi ja upea pitkospuubaana, jota pitkin kerta kaikkiaan kelpasi hölkätä kumpaankin suuntaan. Työt tosin näyttivät olevan pitkospuiden osalta vielä erittäin kesken, mutta ainakin sata metriä pitkoksia oli jo valmiina, ja arviolta vielä useampi sata metriä pitkoksia on tulossa tälle kyseiselle polunpätkälle, joka osa Talonpojan taival -reittiä.

Ilahduttavaa oli myös huomata, että reitti on valmistumassa, ja siitä on tulossa todella hyvä, kunhan märimmät kohdat saavat pitkospuuta päällensä. Väliltä löytyi myös levähdyspenkki ja portaat erään jyrkemmän kohdan taittamiseksi.

Portaat nimesimme luonnollisesti Sivakan kuntoportaiksi. Polkua ei tosin vielä voi erityisesti suositella kuljettavaksi, sillä matkalla sai hyppiä paikoin lautakasojen yli ja yksi siltakin oli hieman vaiheessa, mutta luultavasti syksyn mittaan tulee valmista.