Aina vähän retkellä: Nurmeksen salaiset vapaalaskupaikat

Lumisateet tarkoittavat monella taholla lähinnä tympeitä lumitöitä, mutta vapaalaskun harrastaja näkee asian toisin. Etenkin kevyestä, pakkasen kanssa sataneesta puuterilumesta saa ilon irti, kun on sopivan jyrkkä mäki ja asiaan kuuluva väline, kuten lumilauta, jolla laskea. Toki ne lumityötkin pitää hoitaa, jotta pääsee liikenteeseen.

Eivätkä ne vapaalaskupaikat oikeasti kovin salaisia ole. Lajia harrastanut näkee hyviä laskulinjoja lähes kaikkialla, jossa vain on riittävän viettävää maastoa, puiden seassa sopivia aukkoja ja maassa mukava kerros lunta, jotta kivet ja oksat peittyvät. Esimerkiksi Jurttivaara on mainio paikka vapaalaskun harjoittamiseen, mutta muualtakin löytyy laskettavaa, jos muistaa tarkkailla ympäristöä sillä silmällä, ja jaksaa nähdä hieman vaivaa laskupaikoille pääsemiseksi.

Itse suuntasin edellisen lumisateen jälkeen Kokkoharjulle. Parkkipaikalla laitoin lautakengät jalkaan, lumilaudan palasiksi, nousukarvat pohjaan kiinni, siteet hiihtoasentoon ja säädin teleskooppisauvat sopivan mittaisiksi. Vapaalaskuvälineenä minulla toimii splitboard eli splitti eli keskeltä pitkittäissuunnassa kahteen osaan menevä lumilauta, joka mahdollistaa hiihtämisen ja mäkien ylös kapuamisen.

Heitin repun selkään ja lähdin hiihtämään kohti harjua ja jatkoin etenemistä sen päällä kulkevaa polkua pitkin. Edetessäni haeskelin harjun rinteeltä sopivaa paikkaa, josta laskea alas. Sopivan jyrkkä ja vähäpuisempi kohta löytyi vanhan Kokkoharjusta kertovan taulun jälkeen.

Irrotin nousukarvat, kasasin lumilaudan laskuasentoon, taittelin sauvat reppuun kiinni, laitoin kypärän päähän ja repun selkään, ja melkein pääsin liikkeelle, kun siteestä napsahti sträpi eli siteen lukitusmekanismin remmi poikki.  

Rikkoutunut kalusto ei onneksi estänyt suoritusta, vain hieman hidasti, sillä laskureissuilla minulla kulkee aina repussa mukana varavaatteiden, vesipullon, ensiapupakkauksen, avaruuspeiton ja pienen purtavan lisäksi työkalu ja siteiden varaosia. Tein kevyen korjaustoimenpiteen ja lähdin laskuun.

Lumessa tuntui taannoisen plussakelin muodostama kerros, joka teki oman haasteensa laudan kääntämiseen, mutta painon kun piti tiukasti takajalalla, kuten syvässä lumessa laskiessa muutenkin kannattaa, ei kerrokset menoa haitanneet.

Harjun rinteellä sai muutaman mukavan käännöksen, mutta sen verran lyhyt lasku kuitenkin oli, että pakkohan se oli ottaa useamman kerran uusiksi. Alhaalla en jaksanut purkaa lumilautaa hiihtoasentoon, vaan kiinnitin sen reppuun, ja sauvoja apuna käyttäen könysin umpihangessa itseni takaisin harjun päälle. Käytin toki maastoa hyödyksi ja kipusin ylös kohdasta, jossa harju mataloitui ja loiveni.

Laskulinjoja harjulla riitti, ja valmista jälkeä ylöspäin nouseminenkin oli jo seuraavilla kerroilla paljon helpompaa. Lopuksi laskin harjun päällä kulkevaa polkua takaisin siltä osin kuin pystyi ja kävelin lähtöpisteeseen. Sulloin välineet autoon, puin kuivan ja lämpimän takin päälle ja jäiset autossa odottaneet kengät jalkaan ja ajelin tyytyväisenä kotiin. Oli ihan sopiva reissu. 

^Vapaalasku on mainio tapa viettää aikaa luonnossa, ja kerran kun on päässyt pehmeässä lumessa laskemisen makuun, niin paluuta ei enää ole. Lajissa on tietysti myös omat riskinsä, jotka tulee tuntea ja ottaa huomioon. Esimerkiksi lumivyöryriski kasvaa, kun liikutaan jyrkkyydeltään yli 30 asteisilla rinteillä, etenkin avotuntureilla ja vuorilla.

Jyrkillä rinteillä kannattaa pitää silmällä tuulen muodostamia lumilippoja ja tuulen pakkaamia lumikerroksia, jotka ovat otollisia sopiviin paikkoihin kertyneenä vyörähtämään alas. Rajut lämpötilavaihtelut lisäävät myös lumivyöryriskiä.

Isompien mäkien vapaalaskuretkillä itsellä kulkee mukana aina lumivyörypiippari, jolla voi paikantaa lumivyöryyn hautautuneen henkilön, joka vastaavasti käyttää piipparia sekä kokoon taitettavat sondi ja lapio, joilla hautautuneen henkilön voi tavoittaa ja kaivaa pois lumesta. Lisäksi selässä kulkee lumivyöryreppu, josta voi repussa olevasta kahvasta vetämällä laukaista päätä suojaavan ja kelluttavan patjan, jonka pitäisi vyöryyn joutuessa kelluttaa laskijaa liikkuvan lumimassan pinnalla.

Turvavälineet ovat tärkeitä, mutta riskien arviointi ja ennakointi sekä nousureitin ja laskulinjan suunnittelu sekä nöyryys luonnon voimien edessä ovat vielä tärkeämpiä.

^Kokkoharjun kaltaisissa paikoissa ei lumivyöryvaaraa ole, sillä verrattain loiva rinne ja runsas puusto pitävät huolen, ettei paikassa pääse vyöryjä syntymään. Sen sijaan metsässä laskiessa on aina hyvä mahdollisuus osua puuhun tai teloa jalkansa lumen alta sojottavaan oksaan.

Laskiessa kannattaa siis tähdätä puiden väliin ja kiertää oksat. Kypärä on hyvä pitää laskiessa aina päässä, ja laskupaikka kannattaa valita oman taitotason mukaan. Yksin liikkuessa on erittäin järkevää myös kertoa kotijoukoille, mihin on menossa ja kuinka kauan aikoo reissussa olla. Omasta olinpaikastaan kannattaa olla myös itse hyvin kartalla ja varmistaa, että puhelimessa riittävästi virtaa.

Parasta ovat tietysti lumi-ilottelut kaverin kanssa, jolloin haverin sattuessa apukin on lähellä, mutta yksinkin pärjää, kunhan ei ryhdy liian hurjiin suorituksiin.

Salaiset laskupaikat odottavat, eli ei kun tutkimaan.