Matkan päästä: Miksi opiskelijat protestoivat?
Kuva: Riikka Hiltunen
Muutamia viikkoja sitten korkeakouluopiskelijat ympäri Suomen osoittivat mieltään hallituksen leikkauksia vastaan.
Tietenkin tällaisia aiheita kuuluisi kommentoida silloin kun ne ovat ajankohtaisia – toisin sanoen silloin, kun ne vielä kiinnostavat muitakin kuin asianosaisia.
Itse en ole aihetta tämän aikaisemmin ehtinyt kommentoimaan opiskelukiireideni vuoksi. Juuri se on aihe, josta haluan nyt puhua.
Muutama fakta opiskelusta. Ensinnäkin opiskelijoilla ei ihan oikeasti ole ylimääräistä rahaa. Toisekseen opiskelu on usein valitettavan yksinäistä puuhaa. Kolmanneksi osa meistä haluaisi opiskella ihan opiskelun tähden, nauttia tästä monesti "elämän parhaaksi" tituleeratusta vaiheesta.
Aloitetaan rahasta. Opiskelija saa yleensä ainakin opinto- ja asumistukea. Näiden lisäksi suurin osa ottaa opintolainaa. Lainaa kannustetaan helppona ratkaisuna: rahaa saa kerralla reilummin ja takaisinmaksuehdotkin ovat varsin suopeat.
Kehotus ottaa lainaa on epäsuora viesti siitä, että päättäjät tietävät, etteivät Kela-tuet riitä elämiseen. Silti näistä muutaman sadan euron tuista ollaan nyt leikkaamassa.
Kuva: Riikka Hiltunen
Kuva: Riikka Hiltunen
Toki ymmärrän, että leikkauksia on tehtävä. En silti voi olla miettimättä, eikö sitä rahaa saisi jostain helpomminkin. Tyhjästä on paha nyhjästä.
No, joka tapauksessa. Opiskelu on yksinäistä puuhaa. Vaikka yliopistojen nettisivuista ja opiskelijoiden Instagram-tarinoista voisi päätellä yliopiston olevan vahvasti yhteisöllinen, ovat bileet ja opiskelijajärjestöt vain pieni osa 3+2-pakettia. Suurin osa yliopistosta on itsenäistä opiskelua. Toisin sanoen sitä, että saa itsensä aloittamaan.
Harvoin kukaan tulee taputtamaan opiskelijan päätä ja sanomaan, että hienosti sujuu, kiva kun teet. Kurssien opettajatkin tyytyvät usein etenkin massakursseilla pelkkään arvosanaan. Kolmen kuukauden ahkeran työskentelyn jälkeen on tietysti kiva saada sähköpostiviesti, jossa lukee numero 4. Aina se ei kuitenkaan riitä motivaatioksi.
Osa meistä – aika moni itse asiassa – haluaisi rakentaa opiskelusta elämänvaiheen. Ainakin itse haluaisin ajatella, että opiskelun ei aina tarvitsisi olla väline, jolla saavuttaa jotain muuta. Opiskelun ei tarvitsisi olla sivubisnes, jota tehdään jonkin tärkeämmän, kuten töiden tai lastenkasvatuksen ohella. Sen ei tarvitsisi olla pelkkiä kirjoitettuja esseesivuja tai opintopistemääriä, ei Kelan juokseva tukikuukausilaskuri.
Ei, minulle opiskelu on itsessään arvokasta. Se on uuden oppimista, unettomia öitä ja ryhmätöitä. Se on vapautta tutustua itseensä ja maailmaan. Se on etsimistä, joskus löytämistäkin. Toisin sanoen kaikkea muuta kuin mitä nykyinen hallituspolitiikka edustaa.
Siksi me protestoimme. Siksi tukimme hoito- ja tukijonot, siksi teemme Teemu Keskisarjan ulostulosta listahitin, siksi uuvumme.
Ja vaikka kampusten aulat ovatkin nyt hiljenneet, huoli toimeentulosta ei ole kadonnut mihinkään. Protestin puute ei tarkoita tyytyväisyyttä.
Te kuulette meistä vielä.
