Matkan päästä: Miksi olen Elokapinassa?

Kaikki tuttuni eivät ehkä tiedä, että olen Elokapinan jäsen. He eivät ehkä ole seuranneet Joensuun ilmastopiirien toimintaa. Enpä sitä toisaalta itsekään ole erityisemmin mainostanut, vaikka niistä piireistä kovasti välitänkin.

No, myönnettäköön nyt ihan reilusti, että olen vaitonaisuudellani varjellut itseäni mahdollisilta vastaväitteiltä. En suinkaan sano, etteikö tästä(kin) yhteiskunnallisesta ilmiöstä olisi hyvä käydä kriittistä keskustelua. Ilmastoliike ja etenkin Elokapina nyt vain tuppaa aiheuttamaan ihmisissä voimakkaita tunnereaktioita. En haluaisi joutua käsittelemään niitä silloin, kun kyltti on poissa käsistä ja takamus irti asvaltista. Olisi vain helpompaa sanoa: “Äh, lukekaa ne vaatimukset meidän nettisivuilta”, ja mennä kotiin syömään sipsiä.

Tiedän, että Elokapina on monille työmatkan pilaaja, joukko ärsyttäviä hippejä, joiden pitäisi vain “mennä töihin”. Ajattelin nyt kertoa, mitä Elokapina merkitsee jäsenelle, minulle.

Kuulin ilmastonmuutoksesta ensimmäisen kerran alaluokilla. Asia esiteltiin minulle melko lempeästi: maapallo lämpenee, mutta me kaikki voimme tehdä asialle jotain. Sen kun vain otat lyhyempiä suihkuja ja pyöräilet enemmän (hirveän helppoa, kun asuu yli 20 kilometrin päässä keskustasta).

En muista, milloin keskustelun sävy muuttui. Opetussuunnitelmaan livahtivat lauseet tuhoisat seuraukset ja toimittava välittömästi. Elämä jatkui muuten ennallaan, mutta yhtäkkiä olinkin ahdistunut.

Vaikka faktat ovat tiedossa, vain harva on aidosti sitoutunut niihin edes – vai pitäisikö sanoa varsinkaan – poliittisella tasolla. Suomen Luonnonsuojeluliitto jakoi Instagramissaan ympäristöjärjestöjen puolueille tekemän kyselyn tulokset. Puolueilta saivat eniten kannatusta vapaaehtoisten suojeluohjelmien tekeminen pysyviksi, niiden rahoituksen pitäminen vähintään ennallaan sekä hiilinielujen pelastaminen. Muuta hurrattavaa ei tuloksissa juuri ollutkaan. 

Kyselyn perusteella vain kaksi puoluetta, vasemmistoliitto ja vihreät, ovat sitoutuneet riittäviin toimiin, jotta luontokato saadaan torjuttua. Kaikista vähiten ilmastokriisin pysäyttäminen kiinnosti perussuomalaisia. Vaikeimpia kysymyksiä olivat puolueille riittävän rahoituksen sekä suojellun pinta-alan turvaaminen.

Minulle Elokapina symboloi toivoa. Se on lupaus siitä, etten ole huolieni kanssa yksin. Että kyse ei ole vain siitä, että minun pitäisi kierrättää talousjätteeni. Ihmisenä, joka huolehtii vähän milloin mistäkin, tiedän, että ilmastokriisi on murheistani ainoa aidosti varteenotettava.

Ehkä avautumiseni kaikuu kuuroille korville. Jos saan kuitenkin edes yhden ihmisen pysähtymään tiellä istuvien mielenosoittajien äärelle hetkeksi, olen saavuttanut tavoitteeni.

Jos ei muuten, voinpahan tarjota Elokapinalle omat kasvoni. Jos siis sanot vihaavasi Elokapinaa, sanot epäsuorasti vihaavasi minua. Ja on paljon vaikeampi vihata liikettä, jonka jäseniä tuntee henkilökohtaisesti.

Lakkaa siis huutamasta meille, vaan huuda kanssamme! Meillä on kyltti sinullekin.

Ja äänestä vaaleissa sellaista puoluetta, joka osaa katsoa oman elinpiirin ja nykyhetken yli kauaskin tulevaisuuteen. Ilmastokriisi ei ole mielipideasia.