Ronkelin alapihassa hyrrää entisöitynä kuin rukki U. S. Armyn salainen ase – Pekka Piirosella on kesäautona varsinainen amerikanrauta
Pekka Piirosen kesäauto on viimeisen päälle amerikanrauta. Taustalla sukutilan isännän entisöimä vanha navetta. Kuva: Heikki Rissanen
Toisen maailmansodan aikainen, Yhdysvaltain armeijan salaiseksi aseeksikin mainittu Willys Jeep MB hyrähtää käyntiin kuin palmun alta Pekka Piirosen painaessa lattialla olevaa starttinappulaa jalallaan.
– Hyrrää kuin rukki, ei minkäänlaista sivukolinaa. Hyppää kyytiin, lähdetään koeajolle, muutama vuosi sitten autovanhukselle uusioelämän Martti Savolaisen kanssa sepittänyt amerikanraudan omistaja myhäilee.
Jeeppi onkin varsinainen amerikanrauta, josta ei muovi- ja komposiittiosia löydy, umpirautaa senkin edestä.
USA:n armeijan ylijäämäjeeppejä laivattiin vuosina 1946–1949 Suomeen 550 kappaletta kansanhuoltoministeriön kautta tullivapaasti, Piironen taustoittaa jeepin historiaa kunnostusprojektista koostamassaan kirjassaan. Silloisten Pohjois-Karjalan ja Kuopion läänien alueella Willys-jeeppejä on rekisterissä ollut noin 30 kappaletta. Moniko niistä on edelleen kehissä, on kokonaan toinen juttu.
Mitähän tuon mutkan takaa tulee vastaan. Koeajolla oli lähituntuma tiehen. Kuva: Heikki Rissanen
Vararengas ja varakanisteri kuuluvat Jeepin vakiovarusteisiin. Kuva: Heikki Rissanen
Piirosen jeeppi sen sijaan hyrrää kuin pakasta vedettynä Piirosen vääntäessä maantievaihdetta päälle auton kääntyessä vanhalle maantielle. Jeeppi pompahtelee tien kuopissa niin, että on pidettävä penkistä kiinni. Konepeltiin entisöidyt U.S. Armyn tunnukset saavat ajatukset laukalle ja vain arvailemaan, miltä meno ovettoman maastoauton kyydissä on ollut Normandia maihinnousussa, jossa jeepeillä oli iso rooli.
– Rekisteriotteen perusteella auto on vuosimallia 1942, mutta rungon numero antoi valmistusvuodeksi 1944. Oliko jeeppi mukana Ranskan Normandian maihinnousussa vai oliko se varakalustoa jossain ylijäämävarastossa, jäi rekisterikoodin ja valmistenumeron avulla selvittämättä, Piironen pohjustaa jeeppinsä historiaa.
Työjuhdaksi tilalle
Willys Jeep MB rekisterikoodilla 20510258 päätyi aikalaisten kertoman mukaan Suomeen laivaamisen jälkeen Enso Gutzeitin metsäkoneeksi. ”Kutsetti” oletettavasti rakensi jeeppeihin vanerikopit. Sittemmin auto tuli Nurmekseen ja parin omistajavaihdoksen jälkeen Pekka Piirosen isän Jorma Piirosen ja setämies Pertti Piirosen isännöimälle Alapihan sukutilalle Ronkeliin vuonna 1957.
Ajoneuvoa käytettiin moneen tarkoitukseen. Ensisijaisesti se oli henkilöauto, mutta myös tavaran kuljetusväline niin ihmisille kuin eläimillekin. Jeeppiä käytettiin myös teiden auraukseen. Maastoautolle oli käyttöä myös heinäpellolla ja puun ajossa.
Auton vanerinen koppi oli joskus täynnä kananpoikasia, kun niitä haettiin Nurmeksesta. Peräkärryllä kuljetettiin puolestaan emakko karjulle astutettavaksi, Piironen kertaa aikalaismuistoja.
– Mahtoi täällä olla melkoinen hajukin välillä, vaikka ilmastointi kyllä pelaa, Piironen naurahtaa kääntäessään tuulilasin vaaka-asentoon.
Ilmavirta voimistuu vauhdin kasvaessa.
– Huippunopeutta luvataan 106 kilometriä tunnissa. En tosin ole koettanut. Maastokelpoisuuttakin löytyy. Heinäpellolla mentiin sarkaojienkin yli. Nyt säälin sen verran paljon autoa, että pahoihin paikkoihin en ole sitä tarjonnut. Enemmänkin juhannusajelua ja vieraille hupiajelua tällä mennään.
Mieluista kyytiä
Ensituntumaa jeepin rautaiseen rattiin Pekka Piironen otti kymmenvuotiaana.
– Auto oli ollut meillä vuoden, kun pääsin sitä koettamaan. Sain sen kammesta käyntiin. Antoihan kampi takapotkua ja löi jalkaan, mutta käyntiin lähti. Ajoin sillä ympyrää pihamaalla ja pellolla.
Jeeppi-into iski Pekka Piiroseen jo poikasena. Kuva Alapihan pihapiiristä vuodelta 1964. Kuva: Pekka Piirosen kotialbumi
Poika mieltyi autoon heti, eikä häntä tarvinnut kahta kertaa pellolle patistella, kun tiedossa oli, että pääsi jeepin rattiin. Koulupoika esitteli jeeppiä ja varsinkin ajotaitojaan mielellään myös koulukavereilleen. Autokyyti kun oli hevosvetoisella maaseudulla tuolloin harvinaista herkkua.
– Jeeppi oli minulle epäjumala, tekninen idoli, josta rakensin ensimmäisen mallin Meccano-rakennussarjalla vuonna 1959. Seuraavissa malleissa oli jo enemmän tekniikkaa, muun muassa etujousitus, jarrut, ohjaus ja avattava konepelti, Piironen muistelee.
Pientä laittoa
Jeepissä alkoi ilmetä 1950-luvun lopussa pikkuvikoja muun muassa jarruissa ja kytkimessä niin, että vuosikatsastus tuotti omistajilleen tuskaa. Loppusysäys auton liikennekäytöstä poistolle oli, kun vaihdelaatikosta rikkoutui ykkösvaihteen ratas ja kytkin alkoi luistaa. Setämies aloitti remontin irrottamalla moottorin ja hankkimalla kytkinlevyt. Siihen remontti sitten jäikin.
Auto seisoi tallissa ja ulkonakin muutaman vuoden moottori irrotettuna, kunnes Pekka Piironen innostui jo koulupoikana jatkamaan remonttia 1960-luvun alkupuolella.
Moottori käynnistyi, eikä ykkösvaihteen puuttuminen ollut ongelma. Sittemmin remontti tyssäsi moottorin sisä- ja ulkopuolisiin vuotoihin, ja auto jäi pariksi vuosikymmeneksi tallin nurkkaan, mikä johti moottorin jumiutumiseen.
Seuraava remonttihistorian vaihe alkoi 1980-luvun lopulla. Tuolloin Alapihan tilalla asunut Juha Sutinen irrotti auton vanerikopin ja teki oppilastyönä laajan peruskorjauksen erityisesti korissa, alustassa ja moottorissa. Suurin ongelma, moottorin sisäinen vesivuoto, jäi kuitenkin korjaamatta.
Paikat kuntoon
Perinteen vaaliminen on aina ollut sukutilaa isännöivälle Pekka Piiroselle sydämen asia. Vaikka mies muutti 1980-luvun alkupuolella kotitilaltaan ja työura vierähti pääosin Kuopiossa yliopistollisen sairaalan hallintotehtävissä, on aikaa liiennyt myös sukutilan rakennuksien kunnostamiselle.
– Rakennukset, työkoneet ja ympäristö. Niistä pyrin pitämään parhaani mukaan huolta.
Kun käsissä oli harvinaisuus, joka kuului tilan historiaan, ei sitä voinut jättää piloille ruostumaan.Pekka Piironen
Piirosen jäätyä eläkkeelle kymmenkunta vuotta sitten aika antoi enemmän myöten myös kunnostushankkeiden toteuttamiselle. Myös nämä projektit on dokumentoitu tarkoin selostuksin ja kuvin muistoksi jälkipolville.
Kun rakennukset olivat hyvällä mallilla, oli koneiden vuoro. Jeepin vuoro oli vuonna 2017.
– Kun käsissä oli harvinaisuus, joka kuului tilan historiaan, ei sitä voinut jättää piloille ruostumaan, Piironen perustelee kunnostushanketta.
Perusteellista työtä
Nurmeslainen, vanhojen autojen restauroija Martti Savolainen otti jeepin tutkittavakseen ja korjattavakseen, ja projekti pyörähti käyntiin. Työnjako kaksikolla oli, että Savolainen toimi projektin pääarkkitehtina ja Pekka Piirosen päävastuuna oli varaosien ja tarvittavan tiedon hankkiminen Yhdysvalloista sekä tarvittavien alihankkijoiden etsiminen.
Projektin aikana auton moottori ja muut hallintalaitteet purettiin osiin ja kaikki tarvittava uusittiin ja rakennettiin.
– Olihan siinä melkoinen sepittäminen, ja vuosihan siinä vierähti. Ei tosin 24/7-periaatteella, Piironen tarkentaa.
Peltikori irtosi vaivatta alustasta. Kuva 1980-luvulta. Kuva: Pekka Piirosen kotialbumi
Vanhan laittamisessa tulee aina yllätyksiä eteen. Niin myös jeepissä, jonka moottorin huoltoremontti paisui täysremontiksi lohkon halkeamien vuoksi ja moottori oli purettava alkutekijöihin.
Kun lohkon sisäisiin ja ulkoisiin nestevuotoihin ei löytynyt ratkaisua paikallisesti, lohkon paikkaaminen ulkoistettiin Savonia-ammattikorkeakoulun hitsauslaboratoriolle Kuopioon.
– Sielläkin mietittiin pitkään, ottavatko työn vastaan. Ensin oli tutkittava metallin koostumus sen varmistamiseksi, onko hitsaaminen ylipäänsä mahdollista.
Toimenpide edellytti lohkon kuumentamista 300 asteeseen sähköuunissa yli yön.
Auton maalaamisessa entisöijät törmäsivät yllättäen seikkaan, että sotilasajoneuvon alkuperäistä oliivinvihreää värisävyä ei saanut lähettää USA:n ulkopuolelle.
– Maalaamisessa jouduttiin käyttämään omaperäisiä ratkaisuja. Maalipinnasta tuli alkuperäistä vähän tummempi, ilman kastanjan vivahdetta, Piironen paljastaa.
Muilta osin osien saaminen rapakon takaa oli mutkatonta ja osia oli hyvin saatavilla.
– Olihan se hieno tunne, kun auto oli kunnostettu ja käyntikuntoinen, Piironen kertaa jeepin kunnostusprojektia.
Kansanperinnettä talteen
Pekka Piirosen jeepin ja sittemmin myös Alapihan ensimmäisen traktorin, vuosimalliltaan 1949 McCormick Farmall Cubin, ja sitä ennen tilan tuulimoottorin kunnostanut Martti Savolainen on sinut vanhan ajoneuvokaluston ja työkoneiden kanssa.
– Onhan näissä vanhoissa vehkeissä oma viehätyksensä. Näillähän sitä korjaamohommatkin aloitettiin, kun ne olivat jokapäiväisessä käytössä ja korjattavaa riitti. Nyt tämä on kansanperinnettä, ja hyvä niitä on säilyttää ajo- ja työkuntoisina muistoksi jälkipolville, nelisenkymmentä vuotta korjaamoyrittäjänä Nurmeksen Rauhalassa toiminut Savolainen pohjustaa.
Viimeiset vuodet hän on keskittynyt harrastepuolelle kotiverstaallaan.
Vaikka ajan hammas oli jättänyt jälkensä Piirosen jeeppiin ja jumittanut moottorin umpiraudaksi, se ei ollut kuitenkaan pahimmasta päästä.
– Olihan se aika huono, mutta auto siitä tehtiin. Ei sitä viimeisen päälle entisöity, mutta ajokuntoinen kuitenkin. Osia siihen sai helposti.
Kun ajoneuvosta otetaan savut pitkän projektin päätteeksi, on se aina juhlava hetki.
– Ainahan se mukavalta tuntuu, että vielä se vanha seppäkin onnistuu, verstaaltaan kiireen keskeltä tavoitettu Savolainen tuumii.
