Höljäkkä Motorsport kahden kuljettajan voimin vesicrossikilpailuihin – "Ei näihin mahda kaikkein selväpäisimmät lähteä"
Suoraan ajettaessa sukset eivät veden pintaan juuri kosketa, Jyri Eskelinen näyttää. Kuva: Risto Kuittinen
Etupäässä Lapissa suosittu, vetten päällä moottorikelkoilla ajettava vesicrossi on rantautunut Nurmekseen, kun vasta reilu vuosi sitten perustetun Höljäkkä Motorsportin Jyri Eskelinen, 25, ja Aatu Määttä, 22, tekevät näillä leveyksillä vielä melko tuntematonta lajia tunnetuksi.
Vesicrossissa kupletin juoni on yksinkertainen. Rata on merkitty järvelle tai lampeen poijuilla ja lähtöviivalle asettuu kerrallaan 2–4 kilpailijaa. Lajin säännöt on omaksuttu pitkälti muualta moottoriurheilusta, kuten rallicrossista.
Kilpailijoille ja katsojille kutkuttavaksi lajin tekee se, että moottorikelkat ovat kovin herkkiä uppoamaan ja pysyvät pinnalla silkalla kaasunkäytöllä. Lisämaustetta kilpailuihin on haettu myös radalle sijoitetusta hyppyristä.
– Siinä ei tarvitse tehdä kuin yksi pikku virhe, niin sitä ollaan uimassa ja kelkka järven pohjassa, Eskelinen sanoo.
Virheherkkyyttä kasvattavat kilpakumppanit, joiden kanssa syntyy kontaktia kisan tuoksinassa.
– Kolareita tapahtuu aika herkästi, kun neljällä kelkalla ajetaan pientä rataa, eikä kaverille yleensä anneta tilaa, Eskelinen sanoo.
Nopeatempoinen laji ei ole tarkoitettu herkkähermoisille ja Eskelinen myöntääkin, että lajia harrastaakseen pitää olla jonkin sortin adrenaliiniriippuvuus.
– Ei näihin mahda kaikkein selväpäisimmät lähteä. Jos pidetään huoli kaikista asioista, en näe isoa vaaraa. Kaikessa on vaaransa, ja porkkanaankin voi tukehtua, Eskelinen vertaa.
Lajia opettelemaan
Höljäkkä Motorsport on perustettu tukemaan moottorikelkkakisatoimintaa niin talvella kuin kesälläkin, mutta se myös huoltaa kelkkareittejä talvisin Höljäkässä.
Jyri Eskelinen ja Aatu Määttä aikovat tänä kesänä kiertää vesicrossikilpailuja, joista lähin järjestetään Tahkolla heinäkuussa. Santeri Moilanen puolestaan ajaa talvisin sprinttikilpailuja.
Eskelinen on ajanut vesicrossia yhden kesän verran, Määttä starttaa ensimmäiseen kisakauteensa. Määtällä yksi kokeilu riitti siihen, että pian omakin kelkka oli vesillä.
– Monet kisat olen käynyt katsomassa Tahkolla, ja aina on mieli tehnyt kokeilla lajia. Yksin ei ole tullut lähdettyä kilpailemaan, mutta kaverin kanssa on paljon mukavampaa ja helpompaa, Määttä arvelee.
Määtän tavoitteet ovat lajin opettelussa, mutta jos jatkopaikkoja lähdöistä irtoaa, ei se tietenkään harmita. Ensimmäinen tavoite kuitenkin on päästä maaliin ja takaisin rantaan.
– Ovathan ne taidot jo aika paljon parantuneet siitä, kun ensimmäisen kerran ajoin, mutta ikinä ei voi liian hyvä olla. Varmasti saa vielä paljon parantaa, jotta pärjäisi edes harrasteluokassa, Määttä sanoo.
Pikkubudjetilla
Talvikelkkailuun verrattuna vesicrossin suurin ero on kelkan ohjaamisessa, sillä käännös tapahtuu pelkästään kelkkaa kallistamalla. Kelkkaa itsessäänkin on muokattu raskaalla kädellä, ja esimerkiksi polttoaine- ja öljysäiliöt on suljettu ilmatiiviisti. Korvausilmaa säiliöt saavat vain koneen käydessä.
– Heti kun kelkka sammutetaan, kaikki menee kiinni, joten bensan sekaan ei mene vettä ja tärkeämpänä bensaa tai öljyä ei mene veden sekaan. Kilpailuissa se on vaatimuksena. Tiivistykseen on panostettu aika paljon, Jyri Eskelinen kuvailee.
Eskelinen ja Aatu Määttä osallistuvat vesicrossikilpailuihin alimmassa harrasteluokassa. Kilpailu kovenee ja budjetit kasvavat ylemmissä semi pro -luokassa ja open-luokassa.
– On haluttu pitää toiminta mahdollisimman rentona. Ajaminen ei ole meille niin totista hommaa. Pidetään hauskaa, mutta kun viivalla lippu heilahtaa, ollaan tosissaan, Eskelinen sanoo.
Aatu Määttä teippaamassa paneelit umpeen, jotta kone ei hörppäisi ajaessa vettä. Kuva: Risto Kuittinen
Vaikka harrasteluokka on tarkoitettu ensimmäiseksi askeleeksi lajin pariin, osa luokan kilpailijoista on ajanut luokkaa jo vuosia.
– Harrasteluokka on tarkoitettu tutustumisluokaksi lajiin, mutta sielläkin on parhaimmillaan 10 000–20 000 euron kelkkoja, joihin on laitettu viidestä kymmeneen tuhanteen euron verran viritysosia, Eskelinen sanoo.
Siispä pikkubudjetilla kelkkailevalle onkin erityisen makeaa, jos kisasta tarttuu mukaan ison rahan päänahkoja.
– Minun viime vuoden kilpakelkassa oli kiinni 1 500 euroa, eikä se kausi ihan persiilleen mennyt, Eskelistä naurattaa.
