play

Mysteerien ympäröimä Mikonniemen kylpylä – Nurmeksen museo järjestää kesällä mysteerikierroksia Mikonniemellä

Mikonniemellä toimi kylpylä 1900-luvun alussa, jolta ajalta kuvakin on.

Mikonniemellä toimi kylpylä 1900-luvun alussa, jolta ajalta kuvakin on. Kuva: Nurmeksen museo

Tuire Haverinen

Mikonniemen kylpylässä on tapahtunut rikos! Sitä ja muita kylpylässä tapahtuneita kummallisia seuraamuksia saapuu selvittämään eräänä iltana reipas nuori nainen Synnöve Kuikka yhdessä villakoiransa Maximilianin kanssa.

– Vai onko koira pieni? Se jää nähtäväksi, kuinka pienikokoinen se oikeasti on, vihjaa Synnöve Kuikan rooliin astuva näyttelijä Katja Peacock.

Peacock saapuu kesällä vetämään Nurmekseen faktaa ja fiktiota yhdisteleviä mysteerikierroksia, jotka sijoittuvat vuoteen 1910 ja silloin toiminnassa olleeseen Mikonniemen kylpylään.

– Pyrin kuvaamaan miljöötä niin autenttisena kuin se oli, mutta tarina ja henkilöt ovat fiktiivisiä. Esimerkiksi kylpylänhoitajana on sijainen, kun varsinainen kylpylänhoitaja on joutunut lähtemään pois, Peacock kertoo.

Kierroksia järjestetään juhannuksen tienoilla torstaina 22. kesäkuuta ja maanantaina 26. kesäkuuta sekä Nurmeksen vanhan kauppalan avoimien ovien aikaan perjantaina 11. elokuuta. Lähtöpaikkana on Mikonsalmen sillan viereinen parkkipaikka.

– Kävelemme sillalta paikalle, jossa kylpylä on ollut, ja siitä Rantaraittia satamaan päin, Peacock kertoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Riihimäeltä tuttu

Synnöve Kuikka on tuttu hahmo Katja Peacockille, sillä Synnöve on esiintynyt myös Riihimäen teatterissa halloween-teemaisissa esityksissä.

– Riihimäellä Synnöve oli tukevasti keski-ikäinen, mutta Nurmeksessa vuonna 1910 hän on hyvin tarmokas nuori nainen.

Riihimäen teatterin esityksistä Peacockin sisko, Nurmeksen museonjohtaja Meri-Anna Rossander keksi, että samantapaista pitäisi saada Nurmekseenkin.

– Ihmiset olivat Riihimäellä esityksistä innoissaan, joten ajattelin, että täälläkin voisi kokeilla, kiinnostaisivatko nämä. Mikonniemi oli itsestäänselvä oiva paikka. Sinne tuli vieraita muualta, ja mielikuva 1900-luvun alun kylpylämaailmasta on hyvin idyllinen. Silloin käytettiin kuitenkin hyvinkin radikaaleja hoitomuotoja, jotka saattoivat jopa uhata henkeä, Rossander kertoo.

Silloin käytettiin kuitenkin hyvinkin radikaaleja hoitomuotoja, jotka saattoivat jopa uhata henkeä.
Meri-Anna Rossander

Peacock sai museolta niin hyvät taustatiedot, että juonen keksiminen niihin ei ollut vaikeaa. Suurin työ oli saada asiat paperille, sillä Peacock kertoo inhoavansa kirjoittamista.

– Aineistoa pitäisi saada karsittua vielä pienemmäksi. Koska olemme ulkona, eikä tueksi ole mitään, tarinan kuljetus on pakko pitää tiiviinä, eikä voi olla yhdeksää päähenkilöä.

Peacock toivoo, että kierros herättäisi myös kysymyksiä osallistujissa, jotta siinä olisi vuorovaikutteisuuttakin. Täysin keskustelevana kierrosta ei kuitenkaan voi pitää, jotta tarina kulkee eteenpäin.

– Toivottavasti ihmiset tulevat kävelemään ja kuuntelemaan minua. Kysyähän saa mitä vain, kun minä voin fiktiivisenä henkilönä keksiä mitä vain vastauksia, Peacock nauraa.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta