Valtimon kirjastohan se oli, jossa eilen olin. Ihan sisälle asti en vain päässyt, kun piti pyrkiä takaisin toimitukseen Nurmekseen. Kohtahan ne alkavat ne toimittajatkin ihmetellä, mihin olen oikein joutunut. Kesken matkan muistin kuitenkin, että eihän siellä toimituksessa ketään ole, kun tänään on pyhäpäivä, Suomen itsenäisyyspäivä. Päivä on tärkeä, ja sitä kunnioittamaan menin tälle paikalle, mutta siis minne. Käy kirjoittamassa arvauksesi Ylä-Karjalan Facebook-sivuille.
Jos joku ei vielä keksinyt, missä eilen olin, niin Bomballahan minä poikkesin. Yritin kurkkia ikkunoista, josko siellä olisi jo ollut jouluherkkuja tarjolla, mutta tyhjin sorkin jouduin lähtemään. Onneksi vastaan sattui ystävällinen mieshenkilö, joka lupaili minulle kyytiä takaisin keskustaan. Olisi kuitenkin ehkä pitänyt tarkentaa sitä keskusta-määritelmää, sillä seuraavaksi löysin itseni ylläolevasta paikasta. Osaisiko joku kertoa, mihin tällä kertaa päädyin? Vastauksia voi heittää Ylä-Karjalan Facebookiin.
Tähän mennessä minun olinpaikkani on hyvin arvattu. Ensin olin Valtimon Marrasmessuilla, josta jatkoin melkein samoilla sarvilla Nurmeksen joulunavaukseen. Joulunavauksesta kotiin toimitukseen palatessa piti hetki hengähtää Nurmeksen kirkon portailla. Mutta missähän nyt oikein olen, sillä kotimatkani taisi harhautua aivan eri suuntaan kuin toimitukseen. Jos keksit tämän päivän luukun paikan, käy vastaamassa Ylä-Karjalan Facebook-sivuilla tähän luukkuun liittyvään postaukseen.
Viikonlopun hulinoiden jälkeen piti kotimatkalla toimitukseen hetki hengähtää. Tosin nousu lepopaikalle saattoi itsessäänkin jo hieman aiheuttaa hengästymistä. Jos arvaat, missä istuin ja tuumin viikonlopun kaikkia tapahtumia, käy kertomassa vastauksesi Ylä-Karjalan Facebook-sivuilla.
Viime viikonloppuna riitti hulinaa. Lauantaina olin Marrasmessuilla Valtimolla, minkä moni hienosti arvasikin joulukalenterin ensimmäisestä luukusta. Sunnuntaina oli taas menoa, mutta tiedättekö, missä silloin olin. Vihjeeksi voin kertoa, että tapahtui joulun ihme, kun puuro vaihtui makkaraksi. Minä tosin tyydyin maistelemaan rusinasoppaa, mikä sekin oli oikein maittavaa. Jos keksit tapahtuman, käy vastaamassa Ylä-Karjalan Facebook-sivuilla tähän luukkuun liittyvään julkaisuun.
Eilen lauantaina olikin vilskettä ja vilinää, ja moni kävi minuakin tervehtimässä. Hulinaa oli niin paljon, että piti kesken kaiken käydä hieman hengähtämässä pienen kuusen juurella. Sieltä oli mukava seurailla ihmisten tohinoita ja jutustelua. Mutta osaatko arvata, missä eilen oikein olin? Jos keksit tapahtuman, käy vastaamassa Ylä-Karjalan Facebook-sivuilla tähän luukkuun liittyvään kyselyyn.
Äitini kysyi minulta, olenko tullut lapsena hyväksytyksi omana itsenäni. Vastasin, että en ole. Valitettavasti hyvin harva lapsi saa vielä nykypäivänäkään kasvaa vapaasti omana itsenään lapsenoikeuksien sopimuksen pykälästä huolimatta. Usein erinäiset tahot vanhemmista kunnan työntekijöihin pyrkivät tietoisesti tai tiedostamaan ohjaamaan lapsen luonteen kehitystä.
Elämäni ensimmäiset viisi vuotta olivat mutkattoman onnellisia. Rakastin esiintymistä ja vilkkaan mielikuvitukseni ansiosta tylsistyin harvoin. Leikin yleensä yksin. Minua ei syrjitty, enkä ollut erityisen ujo tai yksinäinen, vaan yksinkertaisesti viihdyin paremmin pelkkien omien intressieni varassa. Päiväkodissa itsekseen viihtymisestä ei tehty ongelmaa, vaikka hoitajat toisinaan ihmettelivätkin. Olin outo, mutta mikäs siinä.
Kun viime lukuvuoden vietin teini-ikäisten lapsenlasteni lähiaikuisena vanhempien ollessa ulkomailla, aloin oikein hyvin ymmärtää puheita aikaisten kouluaamujen haitoista.
Utopioita pidetään mahdottomina ja turhina. Osa pelkää, että utopioihin uskominen johtaisi poliittiseen kiihkoiluun. Joidenkin mielestä taas utopistiset mallit tekisivät politiikasta tarpeetonta ja perustuvat naiiviin ajatukseen siitä, että kaikki ihmiset toimisivat sulassa yhteisymmärryksessä. Hyvin monet ajattelevat, että meillä ei ole enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmämme.
Kapitalismi käyttää kansaan valtaa lukuisilla keinoilla. Esimerkiksi velka on rahan tavoin ihmisen keksimä sopimus materian arvosta, joka kahlitsee ihmisiä. Utopiat ja mielikuvituksellisuus ovat kapitalismin myötä kuolleet. Uskon sen johtuvan osittain siitä, että ihmiset kokevat olevansa valtiolle, yrityksille tai toisilleen velkaa, eivätkä tunne olevansa vapaita tekemään mitään muuta ennen tilien tasaamista.
Katsellessani ympärilleni syksynoranssina torstai-aamuna yksiössäni, näin sotkua. Näin ruokapöydän pintaan tahmaantuneita omenan siemeniä, ryttyisiä vaatekasoja, tiskialtaan kukkuroillaan likaisia astioita sekä pastillirasian ja monisteita matolla. Stressiä, unettomuutta, hätiköintiä.
Panttipulloilla täytetty kassi odotti tyhjentymistapahtumaansa. Englannin kielen taitoni oli sillä hetkellä kuin tuo kassi. Odotin elämäni ensimmäistä yo-koetta, johon tyhjentäisin osaamiseni. Viikkojen päästä näen ruudulla ansaitsemani numeron.